Jeeransiemeniä ja jääkiekkoa

Taas on merkittäviä asioita tapahtunut viimeisen viikon aikana. Ensinnäkin tein ekskursion Hakaniemen etniseen ruokakauppaan. Sipulinsiemeniä ja kokonaisia jeeroja on niin vaikea saada S-kaupasta. Mutta sieltä löytyi. Kahmaisin kaikenlaista vähän mukaan. Pitää mennä joskus toisten vielä paremmalla suunnitelmalla. Sen verran oli autenttinen paikka, että myyjä ei osannut edes moroa sanoa.

Kokeilin uusia mausteita eilen tekemällä jeerakanaa. Erittäin hyvin onnistui. Tein vielä naan-leipiä kyytipojaksi ja virittelin vanhaa reseptiä ripottelemalla jeesan ja seesamin siemeniä pinnalle. Erinomaisia olivat.

Lauantaina oltiin vanhimpien poikien kanssa Helsingin jäähallissa katsomassa IFK-JYP. Tiukka matsi päättyi Ville Peltosen ratkaisumaalilla kotijoukkueen voittoon. Oli varsin viihdyttävä peli. Paikkamme olivat IFK:n vaihtoaition takana ja siitä näki hyvin tunnelmia penkillä. Vastustajan maalit vetivät ilmeet vakaviksi. Onnistunut tasoitus levitti leveät hymyt. Huulilta luin tiettyjä urheilevan nuorison avainsanoja epäonnistumisten jälkeen. Viime sekunnit olivat tiukkaa taistelua vierasjoukkueen yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia.

Jääkiekkokausi jatkuu meidän osalta lähipäivinä Porissa Isometsän hallissa. Isolla sukulaismiesten porukalla mennään.

Urheilusta puheellen luin viime viikolla Tuomas Kyrön Urheilukirjan. Hyvä kirja, mutta ei maaginen. Eniten kolahduttivat ne kohdat, jossa puhuttiin huippu-urheilijoiden vaikeuksista siirtyä “tavalliseen” elämään. Kirjan kerronnassa on samaa tyyliä kuin Raimo Summasen ja Kaarina Hazardin Lätkä-kirjassa. Parhaillaan on menossa Kyrön Mielensäpahoittaja joka tuntuu kerrassaan hyvältä.

Itsekin olen tietty urheillut. Eilen piti hiihtää pitkä hiihto, mutta oli sellainen lumimyrsky, että kaikki ladut olivat vuorenvarmasti ummessa. Juoksentelin sitten vain tuiskussa kympin verran.

Tänään aloitin Petteri Muukkosen tuulillä, eli hyötyurheilulla. Auto huoltoon ja juosten takaisin. Lounas ja sitten Lohjalle hiihtämään. Hiihtelin 2 x pitkän lenkin, eli kävin Virkkalassa kääntymässä ja sieltä sitten Gunnarlan majalle ja Urheilukeskukseen. Yhteensä matkaa tul 48 km. Aikaa kului nelisen tuntia. Tankkaukset oli vähän heikot. Tavallinen lounas alla ja puolessa välissä join vettä. Sen verran hifistelin, että energiageeliä oli mukana 1 kpl. Mielenkiintoista tulee olemaan kahden viikon päästä Pirkassa miten menee.