Olen vuosia pitänyt MTV3:n nettisivuja aloitussivuna selaimessani. Kyse on ollut eräänlaisesta polkuriippuvuudesta, jossa kerran tehty ratkaisu pääsi institutionalisoitumaan.
Maikkarin tehdessä viimeisimmän verkkosivu-uudistuksensa vanha toimintatapa oli pakko kyseenalaistaa. Uudistuksen jälkeen sivut muuttuivat varsin viihteellisiksi ja uutisia oli kovasti vaikea löytää sivuilta.
Päädyin sitten kokeilemaan Ampparit.com-palvelua jossa ideana on koota uutisia eri medioista. Palvelussa tuoreimmat uutiset ovat päällimmäisenä. Näin on helppo pysytellä ajan hermolla, esimerkiksi selvillä siitä, mitä uutisia 5 tai 10 minuuttia sitten on julkaistu.
Palvelussa voi myös helposti säädellä sitä todellisuutta jossa haluaa elää. Eli on mahdollista suodattaa pois vähemmän kiinnostavia uutisten aihepiirejä. Ensimmäisenä suodatin pois Big Brother-uutiset.
Hyönteisistä puheenollen, oheisen kuvan näköinen otus käveli terassilla tänään. Melkoisen kokoinen otus, melkein kissan kokoinen.

