Tulin juuri HiKi-rasteilta Ristenistä. A-rata 6.4 km taittui aikaan 1.33. Pummasin paria rastia, mutta en mitenkään katastrofaalisesti. Pitkillä väleillä pientä haparointia pusikossa.
Sellaistakin tapahtui, että vähän hukassa ollut suunnistaja iskeytyi peesiin. Ei muuten välttämättä tunnu hääviltä kun joku roikkuu perässä.
Hyvä harjoitus kuitenkin, juoksu kulki mainiosti. Alussa satoi ja lopussa paistoi aurinko. Valitettavasti gps-käppyrää ei tästä harjoituksesta saatu, koska Garminin patterit olivat päässeet loppumaan.
Hirvikärpäset ovat suunnistajan kavereita tähän aikaan kaudesta. Tänään sellainen yritti pariinkin kertaan tunkeutua silmään ja piilolinssin taakse. Tai ainakin siltä se tuntui. Autossa sitten niitä sai kaivella niskasta ja hiuksista. Vaatteet on hirvikärpästen vuoksi syytä jättää ulos karanteeniin, jotta ötökät eivät pääse sisätiloihin.
Nyt sitten lepoa huomenna ja pari kevyttä lenkkiä torstaina-perjantaina ja keskittymistä viikonlopun kisoihin. Suunnistuskausi on lähestymässä loppuaan, rastit pyörivät vielä hiukan yli kuukauden ja kauden päätävä Halikkoviesti on 23.10. Sitten on hyvä aika aloittaa Pirkan hiihtoon valmistautuminen.
