Eilen taas koettiin syksyn huippuhetkiä, eli ohjelmassa OK Raseborgin yöharjoitukset Västerbyn kartalla. Kelit olivat syksyiset, kuivat mutta tuuliset. Ratavalintana B-rata 3,2 km.
Ykkösväli lyhyt ja helppo. Häiriötekijää kuitenkin pukkasi heti liikkeellelähdön yhteydessä. Sykemittari nimittäin ilmeisesti otti häiriötä akkuliivistä ja piippasi alati. Koska suoritus oli käynnissä, en ryhtynyt sitä korjailemaan siinä kesken kaiken. Piippaili sitten koko matkan ärsyttävästi.
Kakkosväli oli sitten pidempi. Hallitusti tien risteykseen, sitten katselin tornin ja etenin suolle. Suolta ylös ja kallion lakea pitkin. Bongasin suon oikealla ja tiesin, että rasti lähestyy. Suoraan rastille.
Kolmosväliä rytmittivät suot ja mäen harjanteet. Helppoa. Häiriötekijänä toinen suunnistaja, joka pyysi apua lampun johdon kiinnittämisessä. Suoraan rastille.
Nelosta kohti niin, että ensin suolle ja sitten soiden väliselle pienelle kaistaleelle. Polkua odotin ja siinähän se, mäen päälle, sitä pitkin kahdelle kivelle ja alas tiheikköön. Siellä toiset suunnistajat pyörivät rastia etsien, sanoin ”se on alempana” ja juoksin suoraan rastille. Ehkä yksi parhaimpia välejä koko kautena. Tässä vaiheessa olin väliajoissa viidentenä, eli tavallista paremmin selvästi.
Hyvä loppui aikanaan. Neloselta ihan hyvä suunta kohti vitosta. Sitten suon ylityksessä kulkusuunta kääntyi oikealle ja aloin tehdä isoa koukkua. Tie kuitenkin pysäytti ja siitä sitten haparoiden rastille.
Huono kierre oli kuitenkin alkanut. Helppoakin helpompi lyhyt suunnalla vedettävä väli ei mennyt putkeen vaan pyörin rastia hakien.
Ja lisää virhettä seuraavalla välillä. Lähdin ihan liian hätäisesti (kun oli tullut hukattua aikaa) ja lähtösuunta oli väärä. Ratkaiseva virhe syntyi tien ylityksessä, kun en katsonut mistä kohtaa olen tietä ylittämässä (vrt. Kankaanpäärastien keskimatka 2010). Jatkoin väärään suuntaan. Tässä vaiheessa seuraan ”lyöttäytyi” toinen suunnistaja, jonka kanssa ihmettelin missä sitä oikein ollaan. Lopulta rastille.
Havaitsin tässä, että melko haastavaa on paikantaa sijaintia pimeässä kun se kerran katoaa. Olkoonkin että väli oli todella helppo.
Sitten viimeiselle rastille. Kovalla vauhdilla tielle, hakkuuaukealle ja sitten kalliota pitkin rastille. Pientä naarmua tuli jalkoihin, rasti oli lopulta aika vaikeassa paikassa rinteessä.
Sitten maaliin, eli nuotion loistetta kohti. Tällä välillä oli myös varsin leveä ja runsasvetinen oja, jossa sai venyttää hyppyä oikein kunnolla, että pääsi toiselle rannalle.
Harmitti jonkin verran kun hienon alun jälkeen päästin suorituksen karkaamaan. Mutta myöhemmin gepsin purettuani ja väliajat nähtyäni huomasin, että alkupuoli radasta oli ihan ok.
Toivotaan, että edes yhdet harkat vielä olisi niin saisi treeniä.