Kun lääkäri kerran ei kieltänyt, lähdin eilen aamulla juoksulenkille. Pimeää oli vielä, siksi Mila Zenith (1000 lumenia) päässä. Juoksin ensin 2 km lämmittelyksi, sitten 4 km kiristäen loppua kohti, syke paukutti 165 siellä lopussa. Lopuksi vielä 2 km hiljaa. Ihan ok sujui. Tie oli luminen ja pito näin heikko. Alaselässä tapahtui joku pieni nitkahdus loppuvaiheessa, joka kipuili melkoisestikin.
Eilen illalla olin sitten vielä kaukalolla lämmäilemässä, kerrankin oli sen verran leuto keli ettei tarvinnut palella. Luistelun päälle vielä vähän kuntopiiriä ja Pilatesta.
Tänään oli siten jo liiankin leutoa. Vettä satoi reippaasti. Yritin ensin hiihtää pertsaa, mutta pito oli punaisella purkilla olematon. En viitsinyt alkaa sohimaan liisterin kanssa, vaan otin luistelusukset ja luistelin kympin verran. Ura oli vähän pehmeä, mutta ihan ok siinä pystui luistelemaan. Päälle vielä 3 km juoksua, eli valmentajan ehdottama yhdistelmä. Sekin tuntui mukavalta.
Pidän nyt tuon juoksun ohjelmassa kerta viikossa periaatteella, vaikka päälaji onkin nyt hiihto. Ensi viikon ohjelmassa olisi 2-3 kpl noin tunnin hiihtolenkkiä, 1 tunnin juoksu, 1 pitkä hiihto Lohjalla ja 1-2 kuntopiiriä ja sitä Pilatesta. Katsellaan miten toteutuu. Sitä seuraava viikko on töiden vuoksi sen verran haastava, että harjoittelu voi jäädä vähemmälle.
Kulttuuripuoli: olen lueskellut Nightwish-kirjaa, lukemista odottavat Riikka Pulkkisen Totta ja Raittilan Mannerheim-kirja.
Ei nyt oikein vain tunnu edistyvän lukeminen, paitsi urheilulehtien (Juoksija, Suunnistaja, Hiihto). Urheilulehteä luen kirjastossa ja lääkärin vastaanotolla. Ison rastin muuten saa vetää seinään jos siitä lehdestä joskus löytää jotakin suunnistus-juttua. Urheilulehden skaala: jääkiekko, jalkapallo, formula 1, hiihto. Jutut ovat monasti henkilöjuttuja (valmentajasta tai urheilijasta). Juttujen tyylilaji on spekuloiva ja besserwissermäinen. Eli esimerkiksi tiedetään, miksi Schumacher ei menesty tai miksi Jarkko Niemisen peli ei kulje tai miksi jonkun jääkiekkojoukkueen valmentajavalinta
on täysin epäonnistunut. Lisäksi väsätään kovasti erilaisia listoja erilaisista asioista.
Katselin muuten eilen pikkaisen Tour de Ski:n toiseksi viimeistä osakilpailua. Siinä oli tällainen uusi kilpailuformaatti: yhteislähtö, matka 20 km, kierrettiin reilun 3 km rataa. Joka kierroksella sai “kirisekunteja”. Kyllä oli tylsän oloista. Hiihdettiin isossa ryhmässä josta sitten putosi porukkaa. Kolmen porukka irtautui ja sai niitä kirisekunteja. Paljon jännittävämpi olisi se vanha perinteinen, eli väliaikalähtö ja sitten katsellaan kuka tekee pohjat ja kuka ehtii siihen. Tietty takaa-ajossa on mieltä, mutta eipä juuri yhteislähdössä, paitsi viestissä.
Kirjoista tuli mieleen, että jouluna kotitalouteen tuli Suuri intialainen keittokirja (Mridula Baljeker, Rafi Fernandez, Shehzad Husain ja Manisha Kanani 2010, ks. esittely täällä). Varsin mainio kirja, voittaa netistä erilaisten vaihtelevantasoisten ja hajanaisten reseptien googlailun. Paria ohjetta olen jo kokeillut (Kanaa korma ja tandoori Kanaa) ja molemmat olivat varsin onnistuneita. Kirjasta selviää myös erilaista tärkeää knoppitietoa: tiesittekö muun muassa sen, että tikka masala ei ole mikään perinteinen intialainen ruoka? Ehei, turistit ovat sen idean vieneet Intiaan. Että näin.
Työrintamalta vielä sellainen tieto, että sain kun sainkin sen yhden esitarkastuslausunnon tehtyä joululomalla ja jälkeisenä parilla junamatkalla. Väitöskirja käsitteli hammaslääkäripalveluja, josta tulikin mieleen, että pitääpä taas käydä hammaslääkärissä jossain vaiheessa.