Vaihteeksi käsipalloa

siuntio_magic_hand

Taas on koettu ja nähty uudenlainen osa kotimaista urheilukulttuuria. Lauantai nimittäin meni Siuntio Cupia seuratessa. Tapahtumalla on yli 40 vuoden historia ja pelaajia oli noin 4000, useita eri kansallisuuksia oli edustettuina. Pelit olivat ulkona, joka on poikkeuksellista. Keli oli oikein hyvä ulkopelaamiseen. Minulle tuli jotenkin mieleen ulkona pelaamisesta rugby. Otin kuvia aika paljon, yksi croppaus yllä. Käsipallon jälkeen oli vielä sunnuntaina yksi junnufutiksen sarjamatsi seurannassa.

Viime viikonloppuna olisi ollut Sm-“rintti” ja Erikoispitkä Mikkelin Suunnalla. Näihin joskus olin menossa, mutta ei sinne näillä jaloilla (vammoja) kannattanut lähteä.

Urheilut on olleet luvattoman vähissä. Syynä kiireet ja se, että juoksemaan ei vammojen takia oikein ole viitsinyt mennä. Viikonloppuina olisi kuitenkin ohjelmassa suunnistusta Ankkurirastien merkeissä. Historiallisesti perhe on asettamassa peräti nelihenkisen joukkueen kisoihin sarjoihin H10RR, H12 ja H40. Sitten seuraavalla viikolla vielä itsellä AM-keskari työpäivän päätteeksi. Jos jalka kärsii, niin vielä SuuntoGamesin pitkä matka olisi ohjelmassa ennen Jukolaa.

Sitten olisikin keskikesän treenitaukoa ennen syyskauden koitoksia. Iron Maidenin konsertti kulttuuripuolen pläjäyksenä sekä Suomi-Espanja karsintamatsi syksymmällä. Tuosta jalkapallomatsista on pakko ajaa yötämyöten SM Pitkälle Nokialle.