Testing-testing

Tämän viikon merkittävin tapahtuma oli eilinen osallistuminen Deltan testijuoksuun Lohjalla. Matka 10 km (280 m päälle) sulaa pyörätietä.

Kuten nämä testit  yleensä, tapahtuma oli koruton. Valmiit-paikoillanne-hep ja sitten mentiin. Ensimmäinen kilometri meni 4 minuuttiin joka oli liian kovaa ja sitten vauhti tasoittui sellaiseksi, että loppuaika oli 47.59. Keskivauhti oli siten 4.40, eli ei kovin erikoista tahtia. Sillä irtosi tällä kertaa jumbosija 10 km matkalla. Lyhyemmällä 6 km matkalla olisin kenties pysynyt muiden mukana paremmin.

Noh, hyvä saada tällainen pohja-aika jota sitten voi pyrkiä parantamaan tulevissa testeissä. Mukava oli olla mukana tässä tapahtumassa. Käppyrää tässä. Sykemittari oli verryttelyssä päällä, mutta se näytti kummallisia lukemia niin jätin sen pois.

Tänään sitten makkaranpaistoa Flacksjöllä. Siellä ovat hävittäneet sen hyvän makkaranpaistopaikan, valitettavasti.

Sitten vielä iltapäivällä pientä hölkkää Billnäsin ympäri ja takaisin. Kankeaa oli meno.

Suunnistuskausi on kohta ovella. Tosin alkaa taas tuttu huoli, eli lumitilanne nousemaan esiin. Saas nähdä miten käy ensimmäisten kisojen.

Keväällä jos joihinkin kisoihin ehtisi, sitten tuele vähän breikkiä perhepoliittisista syistä. Kesällä-syksyllä sitten taas kisoihin. Tähtäin on loppukauden kisoissa, siihen mennessä kerkiää vielä hiomaan kuntoakin paremmaksi.