Varsinais-Suomen rastipäivät.
Suunnistuskausi on ohi ja tähtäimet on siirretty seuraavaan kauteen. On aika pohdiskella hieman kulunutta kautta. tiivistän kausianalyysin ajan hengen mukaisesti kolmeen pointtiin.
1) Harrastettuani suunnistusta intensiivisemmin kuusi vuotta en ole oppinut suunnistamaan. Tosin kukaan muukaan maailmassa ei ole toistaiseksi oppinut suunnistamaan täydellisesti. Virheitä tulee siis edelleen. Loogisesti vaikeassa maastossa ja kovemmassa vauhdissa virheitä tulee enemmän. Keskeistä on edelleen suorituksen hallinta ja keskittymisen ylläpitäminen. Muutamassa kisassa keskittyminen oli erinomaista ja tulos oli hyvä. Toisaalta kauden aikana oli esimerkkejä siitä, kuinka ajatus karkasi muihin asioihin ja herpaantuminen johti virheisiin. Suunnustustaidossa on kuitenkin tapahtunut parantumista, mutta varaa olisi edelleen parantaa nimenomaan paremmalla keskittymisellä.
2) Fyysinen kunto oli loppukautena parempi kuin alkukaudesta. Erityisesti kevätkisojen jälkeen käy usein niin, että fyysinen kunto laskee ja paranee taas loppusyksystä. Tämä saattaa olla yhteydessä grillikauteen. Tänä vuonna loppukauden aikana olin taas selvästi paremmassa kunnossa. Esimerkiksi Oravatonnissa peesasin kilpakaveria, jonka kyydistä olen aikaisemmin jäänyt hyvin helposti. Samoin Raatojuoksussa pystyin jättämään kilpakumppaneita, joille olen aikaisemmin hävinnyt.
3) Kausi tarjosi jälleen hienoja hetkiä suunnistuksen parissa. Kisoja oli jälleen hienoissa paikoissa luonnossa. Toisaalta hienot hetket liittyivät kilpailutapahtumiin, esimerkiksi kiriin kilpailukaverin kanssa loppusuoralla ja sen jälkeiseen kättelyyn tai muuten mukaviin kisareissuihin. Onnistuneet suoritukset antoivat hyvän fiiliksen, joka kestää ainakin pari päivää kisan jälkeen.
Rankisijoitus H45-sarjassa oli 283/432. Paras rankisijoitukseni on toistaiseksi ollu H40-sarjassa vuonna 2020 ollut 255.
Osallistuin kauden aikana 17 kisaan, joista kaksi päättyi keskeytykseen. Seuraavassa vielä luonnehdintaa kilpailu kilpailulta.
03.04.2015 Billnäsin keskimatka: Hyvä kisa, pari pientä koukkua.
12.04.2015 Rasti-Lukon kevätkansalliset: Hyvä kisa, pari pientä koukkua.
19.04.2015 JukolaPrologi ja SiljaRastit: Erinomainen kisa, vain pieni kaarros ykköselle, helppo rata.
25.04.2015 FinnSpring: Heikko kisa, alku erinomainen, sitten eksyminen ja peesailua loppumatka.
01.05.2015 Vappurastit: Heikko kisa, yksi eksyminen pilasi suorituksen.
03.05.2015 43. Uudenmaan Rastipäivät: Melko hyvä kisa, todella paljon rasteja, eikä keskittyminen riittänyt kaikkiin.
24.05.2015 SM-keskimatka finaali: Hyvä kisa, tosin hyödyin melkon toisista suunnistajista.
24.05.2015 SM-keskimatka karsinta: Eksyin heti alussa, ei minkäänlaista kosketusta kumpuilevaan maastoon.
17.6.2015 Louna-Jukola: Heikko suoritus, eksymistä.
02.07.2015 Fin5-suunnistusviikko, 4. päivä: Virheitä tuli.
03.07.2015 Fin5-suunnistusviikko, 5. päivä: Hallittua suunnistamista, yksi kauden parhaista kisoista.
15.08.2015 Uudenmaan ja Päijät-Hämeen Am-pitkä matka: Vaikeassa maastossa ykköselle epävarma suoritus, mutta sitten erittäin hyvä suunnistamista.
23.08.2015 Husqvarna-kisa: Epävarmaa suoritusta, sitten eksyminen ja keskeytys.
29.08.2015 eGames 15: Kohtuu hyvä suoritus, pientä horjumista.
30.08.2015 eGames 15: Erinomainen suoritus, yksi kauden parhaista kisoista.
15.09.2015 Alueen yömestaruudet: Ykkönen oli hukassa, sitten alkoi sujumaan.
26.09.2015 SM-yö, finaali: Vaikeassa maastossa ei sujunut lainkaan. Keskeytys.
04.10.2015 Oravatonni: Peesaten yksi kauden parhaista suorituksista. Fyysinen kunto riitti hyvään roikkumiseen.
1.11.2015 Raatojuoksu: Hyvää suunnistamista ja fyysinen kunto hyvä.
Ensi vuoden kilpailukalenterissa on taas paljon hienoja kisoja kohtuullisen ajomatkan päässä. Seuraavassa alustava kilpailukalenteri. Ensi kaudella tavoitteena on (jälleen kerran) olla paremmassa fyysisessä kunnossa kuin tänä vuonna ja suunnistaa paremmin.
Alustava kilpailukalenteri vuodelle 2016
9.4. XVI Saaristorastit, Pargas IF
10.4. Kevätkansalliset, Rasti-Lukko
16.4. Siljarastit, Paimion Rasti
17.4. Ankkurirastit, Angelniemen Ankkuri
23.4. FinnSpring, Karjaan Ura
1.5. Vappurastit, Tuusulan Voima-Veikot
7.-8.5. Uudenmaan Rastipäivät, Rajamäen Rykmentti.
14.5. Karkkirastit, Karkki-Rasti
15.5. RaVin kevätkansalliset, Rasti-Vihti
21.5. Kevätkisa, OK Raseborg
22.5. AM-Pitkä, Mäntsälän Urheilijat
5.6. SM-keskimatka, Hämeenlinnan Suunnistajat
11.-12.6. Suunto Games, Helsingin Suunnistajat.
18.6. Jukolan viesti, Lappeen Riento
2.7. Jyry-rastit, Rasti Jyry
30.7-31.7. Varsinais-Suomen rastipäivät, Suomusjärven Sisu
6.8. Pihkarastit, Pihkaniskat
21.8. Husqvarna-kisa, SibboVargarna
27.-28.8. eGames, Espoon Suunta
3.-4.9. SM-pitkä matka, Koovee
11.9. HPV-kansallinen, HPV
24.9. SM-yö, Vaajakosken Terä
2.10. Oravatonni, Mynämäen suunnistajat
15.10. SM-erikoispitkä, Tampereen Pyrintö

