SM-yö on yksi suunnistajan vuosikellon kohokohtia. Lahden Suunnistajat järjesti kilpailun Vierumäellä viime yönä. Olen osallistunut laskujeni mukaan kolmeen SM-yöhön tätä ennen. Kisa ei ole koskaan ollut helppo, joskin olen aina aikaisemmin saanut hyväksytyn suorituksen.
Hämärässä kuvassa Elvis ja minä.
Lähtöön oli pitkä matka, 2700 metriä. Se kuitenkin taittui ripeästi hyväpohjaisia teitä ja polkuja pitkin. Keskittymisaikaa jäi lähtöpaikalla käytettäväksi noin vartin verran.
K-pisteelle oli 80 metriä ja oma ykkönen oli suunnassa, joka edellytti kääntymistä jyrkässä kulmassa pois tieltä. Hyppäsin metsään ja huomasin maastopohjan olevan hidaskulkuista. Etenin ja ylitin ojan ja pyrkin vasemmalle, koska luulin kulkeneeni hivenen liikaa oikealle. Yritin etsiä kiviä, jotka johdattaisivat rastille. Kiviä ei kuitenkaan tullut ja tulin polulle. Olin juossut liiaksi oikealla. Käänsin suuntaa kohti rastia ja pian lamput alkoivatkin vilkkumaan lupaavasti osoittaen, että rasti oli lähellä. Tulin ensin väärälle rastilla ja korjasin sitten oikealle.
Rastilla toinen suunnistaja puhutteli minua, sanoen hänen olevan samassa sarjassa kuin minä. Kuulemma olimme ottaneet aikaisemmissa kisoissa kovastikin yhteen, mutta nyt kisaa ei enää synny, koska kuulemma minä olen niin kovassa kunnossa nykyään. Huikkasin jotain välttävästä suunnistustaidostani ja lähdin kohti kakkosta.
Ylitin suon ja nousin mäkeen sen jälkeen. Tulin tielle, mutta en tiennyt tarkasti missä kohtaa olin. Ylitin tien ja haparoin eteenpäin. Maasto oli erittäin vaikeaa, samantyppistä muotoa oli joka paikassa, enkä saanut mistään kiinni. Pyörin aikani ja hain vauhtia tieltä. Edelleen oli epäselvää, missä kohtaa olin tarkalleen. Lopulta löysin rastin. Aikaa meni todella paljon ja tiesin, että edes kohtuullinen suoritus ei enää olisi mahdollinen.
Kolmoselle tarjottiin ensin tietä alle. Juoksi vauhdilla tietä pitkin kääntöpaikalle saakka ja otin sitten suunnan kohti rastia. Mentiin alas mäkeä, sitten tuli oja ja nousin kalliomäelle ja rastille. Mäen päällä oli valkoista jäkälää, joka oli märkää ja lähti liikkeelle nastarin alla. Liukastelin alas mäkeä kohti nelosta.
Suunnistin kohtalaisesti kohti nelosta. Näin pari jyrkännettä ja tulin suolle, jonka takana rasti oli. Tulin suoraan rastille. Leimaus ja kohti seuraavaa.
Valitsin tiekierron, koska suoraan meneminen olisi edellyttänyt hakkuuaukeankin ylittämistä. Jolkottelin tietä pitkin ja pidin peukaloa siinä kohdassa, jossa etenin. Tie kulki kartan yläreunassa, tien oikealla puolella oleva metsä ei näkynyt enää kartassa. Pomppasin juuri oikeassa kohdassa metsään ja suunnistin ihan hyvin rastille.
Seuraavalle rastille olisi voinut mennä oikealta tai vasemmalta tietä pitkin. Päädyin kuitenkin menemään suorempan ja seuraamaan tiheikön reunaa. Se ei kuitenkaan osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, koska tiheikön reuna ei ollut selvä. Siksi vaihdoin suunnitelmaa ja pyrin tielle. Tulinkin tielle ja etenin oikeaan tienhaaraan ja pyrin sieltä rastille. Suunnan kanssa oli kuitenkin epävarmuutta ja tulin uudestaan tielle. Palasin metsään ja totesin, että en pysty yhdistämään karttaa ja maastoa. Vilkaisin kelloa ja totesin, että on aika lähteä veke.
Jolkottelin sitten polkuja ja teitä pitkin kohti kilpailukeskusta. Leimasin viimeisellä rastilla ja juoksin maaliin.
Kävin suihkussa ja olin valmis lähtemään kotiin.
Tuloksia katsoessani huomasin, että sarjassa osa sunnistajista oli käyttänyt huomattavankin ajan metsässä. Radan loppuosa oli huomattavasti helpompi kuin alkuosa. Kenties luovutin liian helposti. Mutta toisaalta suunnistus ei kyllä sujunut eilen lainkaan ja varmaankin loppuosallakin olisi ollut vaikeaa. Maasto oli todella haastava, liian haastava tällä kertaa minulle. Yleensä en keskeytä helpolla, mutta nyt päätös syntyi nopeasti.
Eipä tässä sitten mitään, reissu yöhän oli mukava muuten. Ensi viikolla kokeillaan sitten uudestaan Oravatonnissa.