Viikko ennen Jukolaa järjestettävä Helsingin Suunnistajien Suunto Games on tärkeä alkukesän kaksipäiväinen kilpailu. Monina vuosina aikataulut eivät ole sallineet täysipainoista osallistumista, mutta tänä vuonna tilanne oli aikataulun puolesta hyvä. Ja kisatkin olivat alle tunnin matkan päässä Vihdissä. Osallistuin itse keskimatkaan lauantaina ja kaksi poikaa tuli mukaan pitkän matkan reissuun sunnuntaina.
Jo heti alkuun pitää sanoa, että Suunto Gamesin verkkosivut ovat (vuodesta toiseen) ehkä parhaat kisasivut mitä olen nähnyt. Tietoa on paljon ja se on laitettu hyvin esille. Sivuilla on monia tavanomaisista kisasivuista poikkeavia yksityiskohtia, kuten tiivistelmät suunnistajien kannalta tärkeistä asioista (lähdöt, rastimääritteet yms.).
Keskimatka lauantaina
Lähtöön oli 1.8 kilometria ja ilma oli niin hiostava, että hikeä pukkasi kunnolla jo ennen lähtöä. Maasto näytti jylhältä ja hienolta.
Ykkösväli oli niin lyhyt, että se ei ollut oikein edes väli, sillä K-piste ja rastiympyrä olivat kiinni toisissaan. Menin aika hitaasti ykköselle, kun sovittelin silmiä lyhyelle välille. Tulin kuitenkin suoraan rastille.
Kakkonen löytyi hyvin, samoin kolmonen. Kolmosella takaani tuli Lynxin mies, jonka kanssa olin jutellut jo lähdössä. Sanoi mennessään “mukaan vaan” ja iskeydyin peesiin. Vauhti oli ehkä 10 prosenttia liian kovaa suhteessa omaan runkonopeuteeni, mutta sinnittelin kartta rullalla perässä kolme rastiväliä. En kyllä pystynyt suunnistamaan tässä vauhdissa itse yhtään. Kohta maitohappo alkoi painaa jaloissa ja hengitys vinkui siihen tahtiin, että oli parempi antaa periksi ja alkaa tehdä omaa suoritusta. Sen verran olin hapolla, että löysin seuraavalle rastilla vähän haparoiden.
Seuraava väli meni ihan hyvin, huomasin silmäkulmasta, että pari Hiidenkiertäjien edustusjoukkueen suunnistajaa vilahti nopeasti horisonttiin. Rastille yhdeksän tein virheen, joka maksoi varmaan 4 minuuttia ja täydellinen huippusuoritus kuihtui tällä kertaa tähän.
Rastille 10 löysin hyvin. Varmaan noin 3 minuutin virheen tein taas rastille 11. Syy oli se tavanomainen, eli huolimaton kartanluku. Rastille 12 oli helppo lyhyt väli, leimasin puoli sekuntia ennen Juha Peltolaa. Kun olin nostanut katseeni kartasta, Peltola oli jo kadonnut horisonttiin.
Rastille 13 löytyi hyvin polkua tossun alle, polkujen risteyksestä ja kivien kautta sain hyvän suunnan kohti rinnerastia. Lyhyt väli rastille 14, joka oli tiheikköisessä rinteessä. Siellä toinen suunnistaja tuskaili, kuinka huonosti rastit olivat tänään löytyneet. Pienen pään pyörittämisen jälkeen löysin rastille.
Viimeisen rastin jälkeen edessä oli kapea silta, joka keinui reippaasti yli juostessa. Loppusuoralla kuuluttaja noteerasi minut kuuluttamalla: “Loppusuoralla Hiidenkiertäjien Pauli Forma… Paulihan on yhden Suomen luetuimman blogin pitäjä”. Olin otettu.
Vaikka teinkin pari virhettä, lopputulos oli ihan kohtuullinen kuitenkin keskimatkan osalta.
Tulostaulua oli somistettu rastilipuilla.
Kilpailukeskuksessa heinä oli melko pitkää.
Sunnuntai-aamuna pilvet näyttivät lähes uhkaavilta.
Viikonlopun materiaalit.
Pitkä matka sunnuntaina
Jos oli ykkösväli lyhyt lauantaina niin nyt oli ratamestari päättänyt laittaa vähän pidemmän välin ykköselle: ensimmäiselle rastille oli matkaa peräti 1.8 kilometria. Vaativan välin toteutus sujui ihan kohtalaisesti, menin tarkalla suunnalla ja otin kiinni parista soisesta solasta. Missasin kuitenkin yhden polun ja ajauduin liiaksi vasemmalle. Sieltä kuitenkin luovin polkuja pitkin rastille, toteutus oli hallinnassa koko ajan ja rasti löytyi hyvin.
Kakkoselle valitsisin ehkä vähän defensiivisen reitin, eli soisen solan enkä mennyt suoraan. Sijainti oli hyvin hallinnassa, mutta pohja oli vähän pehmeä ja suoraan olisi kenties päässyt paremmin. Rasti löytyi kuitenkin hyvin.
Kolmonen oli helppo mäen päällä, samassa mäessä oli nuorten katsastukseen osallistuneita kilpailijoita. Neloselle lyhyt väli, pienellä koukulla leimaus. Viitoselle menin polkua pitkin, eteneminen oli sujuvaa. Tulin kuitenkin väärälle rastille, mutta kun sijainti oli selvillä, korjasin helposti omalle rastille.
Suunta kohti kuutosta. Tiellä oli juomarasti, jota en ollut huomannut. Siemaisin kaksi mukia vettä ja jatkoin menoa. Väli oli melko ryteikköinen ja monimuotoinen ja eteneminen oli hidasta. Pysähdyin keskellä suota olevaa saareketta ja suunta oli kateissa. Sain kuitenkin kartan suunnattua ja etenin suoraan rastille joka oli todella kinkkisessä paikassa kaatuneiden puiden keskellä.
Samalla rastilla leimasi suunnistaja samasta sarjasta ja vauhtimme oli aika sama. Etenimme yhtä matkaa. Seiskalle koukattiin yläkautta polkua hiukan hyödyntäen.
Kasi oli aika pitkä väli, mutta polkua löytyi tossun alle melkein koko välille. Kasilla ulkomaalainen suunistaja kysyi could you please tell, where are we?. Näytin nopeasti ja jatkoin matkaa. Jälleen polkua alle ja märän suon ohitse ysille. Kympille oli vain sata metriä ja leimaus siellä.
Rinnerastilla 11 oli paljon porukkaa. Joukossa myös yksi maailman parhaista miessuunnistajista, eli ranskan maajoukkuemies Frederic Tranchand. Fredo oli pysähtynyt ja luki karttaa kuin päivän hesaria, eli oli tullut iso virhe. Myöhemmin kun olin tullut jo maaliin, Tranchand hölkkäsi hiljaa maaliin, eli kisa oli mennyt pilalle virheen takia.
Rastit 12 ja 13 olivat helppoja, kuulutus kuului jo hyvin ja loppu häämötti. Maaliin ja juomaan vettä.
Pitkä matka meni kisana hyvin, vaikka rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että hyödyin jonkin verran vetoavusta. Erittäin myönteistä oli se, että juoksu kulki varsin hyvin. Pystyin etenemään etenemään hyvin sellaisella suunnistusvauhdilla, joka ei nostanut kierrosmittaria punaiselle.
Hyvää suunnistuspäivää täydensi pojan saavuttama neljäs tila.
Kisat olivat laadukkaat, hyvin hienossa maastossa järjestetyt. Radat olivat myös erinomaiset, Toisinaan pitkän matkan kisassa on liikaa rasteja, nyt ei ollut vaan välit olivat pääsääntöisesti pitkiä niinkuin pitkänmatkan kilpailussa pitääkin olla.
Seuraavana sitten Jukola.