Etiopialaista ruokaa ja isänpäivän matsi

Sen lauantaisen pitkähkön lenkin jälkeen tein illalla vähän ruokaa. Kokeilin paria etiopialaista reseptiä.

Injera-letut

700 g ohrajauhoja
25 g hiivaa
9 dl vettä
suolaa (ei ollut ohjeessa mutta laitoin)

Talossa ei ollut ohrajauhoja. No, käytin sämpyläjauhoja ja ruisjauhoja. Edellisenä iltana olin tehnyt juuren, eli sekoitin jauhot ja puolet vedestä ja jätin seisomaan yön yli. Sitten lauantaina lisäsin loput vedet (lämpimänä) ja hiivan. Annoin seisoa tunnin. Sitten kuumensin pannun (ei ollut muurinpohjalettupannua joten tavallinen teflon oli ok). Vähän öljyä pannulle. Kauhoin noin desin annoksia pannulle, tasoittelin hiukan ja käänsin kun oli parisen minuuttia paistunut (en tiedä olisiko pitänyt kääntää mutta käänsin silti).

En tiedä missä määrin nämä vastasivat alkuperäista ohjetta ja sen tavoitteita, mutta erittäin hyviä olivat. Kaikki syötiin yhdellä istumalla ja enemmänkin olisi mennyt.

Toisaalta tein kanaruokaa seuraavalla ohjeella:

Doro We’t

1 kg kanankoipia
9 dl punasipulisilppua
3-4 punaista chilipaprikaa (poista siemenet ennen käyttöä)
3 dl voita
¼ ruokalusikallinen kardemummaa
¼ ruokalusikallinen mustaa pippuria
¼ ruokalusikallinen valkosipulijauhetta
½ ruokalusikallinen tuoretta valkosipulisilppua
suolaa
¾ dl punaviiniä
6 dl vettä
6 keitettyä kananmunaa
1 lime

Irroitin koivista nahan, lohkoin limen neljään osaan. Asetin kananpalat kulhoon, jossa oli kylmää vettä ja lisäsin limelohkot veteen. Paistoin sipulit pannussa. Lisäsin voin (en laittanut noin paljon voita kuin mitä ohjeessa oli) ja chilin ja sekoitin hyvin. Lisäsin noin ¾ dl vettä ja hämmensin. Lisäsin viinin ja mausteet ja sekoitin. Lisäsin kastikkeeseen kananpalat ja annoin kiehua miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia. Maustoin suolalla ja mustapippurilla. Lopuksi lisäsin keitetyt kananmunat.

Nooh. Jos pitää “kukosta viinissä” niin tämäkin menettelee. Tämän koekeittiön paras anti olivat kyllä nuo injera-letut.

Sunnuntaina illalla oli vuorossa vanhimman pojan jalkapalloseuran (BK-46) järjestämä jalkapallo-ottelu isät vs. pojat. Tai itse asiassa kyse oli turnauksesta, jossa oli kaksi isien ja kaksi poikien joukkuetta. Oli aika kovaa peliä, täytyy sanoa. 8-vuotiaiden peli oli yllättävän vauhdikasta ja fyysistä. Täysillä mentiin koko ajan. Paikat tulivat oudokseltaan kipeiksi ryntäilystä kentällä. Taisivat isät parhaimmillaan päästä tasapeliin turnauksen kuluessa. Kaksi maalia tein.

Syyrialaista kanaa

Raatojuoksun jälkeisenä päivänä teki mieli tehdä jotakin uutta ruokaa. Pienen googlailun jälkeen päädyin kokeilemaan syyrialaista kanaa täältä.

Ainekset:

kanaa
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 dl öljyä
5 perunaa
1 kulhollinen hamid w toomia
4 laakerinlehteä
1 tl kuivattua korianteria
1 tl chiliä
1 dl vettä
suolaa ja pippuria

Valmistus:

1. Ensin laitoin kanan marinoitumaan valkosipulin ja öljyn kanssa muutamaksi tunniksi. Tein myös valmiiksi tuon hamid w toomin
2. Pilkoin perunat vuokaa, päälle vettä, suolaa ja pippuria.
3. Kanat perunoiden päälle, hamid w toom myös, chili, korianteri ja laakerinlehdet.
4. Uuniin 200 asteeseen noin 45 minuutiksi.

Ja tuo hamid w toom tehdään näin, eli otetaan nämä aineet:

1 sitruunan mehu
4-7 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl oliiviöljyä
ripaus mustapippurirouhetta
1/4 tl suolaa

Laitetaan ne kulhoon ja sekoitetaan. Ja se on siinä.

Ruoka oli oikein hyvää, melko arkista mutta maittavaa. Helppo valmistaa. Käytin kanasuikaleita, kannattaa kenties seuraavaksi kokeilla kanankoivista, jotka ovat rasvaisempia. Ohjeessa oli myös “yleismaustetta”. En kuitenkaan tajunnut mitä se on, enkä laittanut mitään sen tilalle.

Punjabin kanaa

Tein lauantaina vieraille Punjabin kanaa. Reseptiä voi suositella.

Ainekset

Öljyä
1 iso sipuli
2 tuoretta vihreää chiliä
1, 5 cm pala inkivääriä
3 valkosipulinkynttä, kuorittuna
½ tl punaista chilijauhetta
1 tl kurkumaa
2 tl garam masalaa
1 rkl fariinisokeria
1 rkl tomaattisosetta
400g tomaattimurskaa
kanaa 600 grammaa (suikaleita, koipia tai mitä vaan periaatteessa)
10 kuivattua curry-lehteä tai curryjauhetta
4-6 rkl maustamatonta jogurttia
kourallinen tuoretta korianteria

Valmistus

Kuumensin kaksi ruokalusikallista öljyä pannulla. Silppusin sipulin ja paistoin öljyssä. Samalla pilkoin chilin, inkiväärin ja lisäsin ne kuumalle pannulle. Murskasin valkosipulin, lisäsin pannulle pariksi minuutiksi.

Lisäsin chilijauheen, kurkuman, garam masalan ja sokerin. Keitin pari minuuttia. Sitten lisäsin tomaattipyreen ja tomaattimurskan ja annoin kiehua muutaman minuutin.

Heitin ainekset monitoimikoneeseen ja möyhensin tasaiseksi. Lisäsin ruokalusikallisen öljyä pannulle ja paistoin broilerinpalat niin, että niihin tuli hivenen väriä. Tässä on hyvä muistaa, että ei missään nimessä kaikkia kanoja kerralla pannulle etteivät ne ala keittymään. Kaadoin sekaan kastikkeen monitoimikoneesta ja lisäsin curryn. Haudutin noin tunnin jotta kanasta tuli mureaa. Ohjeessa oli haudutusaika paljon vähemmän, hyvä sitä on hauduttaa kunnolla jotta liha ei jää sitkeäksi.

Aivan lopuksi sekoitin mukaan jogurtin, vielä vähän curryä sekä hienonnetun korianterin.
Tarjosin (itse tehdyn) Naan-leivän ja riisin kera.

Kuvia tämän ruoan eri versioista täällä.

Shai Forma

Eilen uusilla oransseilla lenkkareilla 12 km lenkki pimeässä otsalampun kanssa. Kengät toimivat erinonomaisesti. Myyjä kehuskeli niiden olevan rullaavammat kuin ne entiset. Ja olivathan ne. Pikkulamppukin riitti ihan hyvin kun juoksin tietä pitkin (Osmundsböle ja Sannäs).

Lampusta puheenollen, eilen tuli illalla viestiä Ruotsista, että lamppu on nyt postissa ja lähtee kohti Karjaata. Tackar…

Tänään sitten kuivaharjoitus, eli suunnistusta ilman rasteja SM-kisamaastossa Långsjön kartalla. Aika hankalaa oli, mutta tuli siellä tunti ja kolme varttia ulkoiltua. Aika vaikea on keskittyä suunnistukseen ilman rasteja ja ajatus karkaili välillä muualle ja tuli pientä pummia. Rasteissa on se hyvä puoli, että ainakin välillä tietää tarkasti missä on… En viitsinyt juoksennella yhtään, oli vähän louhikkoistakin. Pitää vähän varjella jalkoja.

Kuvassa kannattaa huomioida hirvenmetsästysaikaan sopiva takki.

Illalla sitten “pientä” ruuanlaittoa. Mieletön resepti täältä. Shai Kormaa. Laittamisessa meni kolmatta tuntia. Tätä ei lapsiperheiden kannata ryhtyä tekemään kun on tultu töistä ja tarhasta.

Hivenen harvinaisemmat mausteet neilikka, laakerinlehti, kaardemumma, kaneli ja fenkoli tavanomaisten inkiväärin, garam masalan ja valkosipulin ohella tekivät tästä ruoasta vivahteikkaan elämyksen. Tempaisin vielä vakkari-Naanleivät oheen. Ehdotonta etnisten ruokien parhaimmistoa mitä olen kokkaillut. Kuva ei tee oikeutta herkulle mutta laitan sen nyt tähän kuitenkin.

Pitkä lenkki ja niin edelleen

Eilen katselin myöhään iltaan “Veteen piirrettyä viivaa” – ihan ok, mutta vähän liian filosofinen sotaelokuva. Samaan aikaan seurasin onlinea SM-yöstä Mynämäeltä.

Tänään aamun pitkä lenkki (aika pitkä, ei erikoisen pitkä) Gölen-Degersjön maastoissa, käppyrä alla (kannattaa klikata “satelliitti” – on jännittävämmän näköinen niin). Hiukan aristaa molemmat akillekset. Taitaa olla parasta ottaa parit pyörälenkit ensi viikolla.

Oli hieno syksyinen aamu juosta. Usvaista, ei liian kylmää. Suunnistajien yksi keskeinen sidosryhmä, metsästäjät, olivat paikalla myös. Kyselin, onko täällä turvallista juosta. Sanoivat, että olet jänistä isompi, ei me Sua ammuta. Hyvä niin.

Sitten pientä retkeilyä perheen kanssa syksyisessä maastossa. Sikermä kuvia alla.

Illansuussa vielä Uran suunnistusjaoston kokous. Siellä yritin houkutella edustusjoukkueen Kallea mukaan rastijahtiin. Ei vielä luvannut. Itse taidan olla menossa.

Illalla vielä “intialaista kastiketta” kera basmatiriisin. Hyvää oli.

Laitoin muuten listan tämän vuoden suunnistuksista kuntoon tänne. On sitä muutaman kerran tullut oltua metsässä sentään.