Vantaa Triathlon 2018 ja lenkkeilyä Madeiralla

Voiko triathlonkisan kisaraportin kirjoittaa jollakin muulla tavalla, kuin käymällä kronologisessa järjestyksessä eri osuudet läpi?

Jo muutaman kisaraportin kirjoittamisen jälkeen tuntuu siltä, että raporttini ovat identtisiä, toistaen samaa kaavaa ja sisältäen vain pienen pieniä eroja.

Todetaan siis Vantaa Triathlonin tapahtumat lyhyemmän kaavan mukaan, kuitenkin raportoinnin perusrakenne perinteisessä säilyttäen.

Vantaa Triathlon on suosittu ja hyvin järjestetty tapahtuma, jossa on paljon matkoja ja sarjoja.

Kuusijärvi on pääkaupunkiseudulla the paikka avovesiuimareille ja triathlonisteille.

Pyöräilyosuus on tässä tapahtumassa melko monotoninen, samaa suoraa kelataan edes takaisin.

Juoksuosuudella on yksi isompi mäki ja pari pienempää.

Kisasää oli hyvä, lämpöä riitti, joskin pyöräilyssä oli tuulta. Kuusijärven vesi oli todella lämmintä.

Uinti meni hyvin, ei merkittävää ruuhkaa ja pysyin suunnassa hyvin.

Pyöräilyssä alamäkeen ja myötätuuleen vauhti oli todella kova, mutta kääntöpaikan jälkeen realiteetit iskivät kun väännettiin vastatuuleen..

Realiteetit iskivät sikälikin, että vauhti hiipui kohden pyöräilyn loppua ja edelleen juoksuosuudella.

Ilmeisesti oli nestehukkaa ja energian vähyyttä, sen verran hankalalta eteneminen tuntui.

Virallinen maaliintulokuva.

Kaiken kaikkiaan suoritus oli selvästi takkuisempi kuin viikko sitten Tuusulanjärvellä.

Kisan jälkeisenä päivänä oli lähtö lomamatkalle Madeiralle. Etukäteen mietin, että suurten korkeuserojen ja syheröisen kaupungin vuoksi lenkkeilymahdollisuudet olisivat melko vaatimattomat.

Toisin kuitenkin oli, sillä lähes rantaviivaa noudattaen löytyi monipuolinen ja hyvinjuostava baana. Strava-segmenttien määrästä voi päätellä, että kyse on aika suositusta reitistä.

Lenkkikuvien ohella galleriassa kuva CR7-museon edustalta.

Lomalta paluun jälkeen on edessä hetikohta Lahden Ironman puolimatka. Pari harjoitusta ehtii tekemään ennen sitä. Tämä kisa tulee antamaan osviittaa reilun kuukauden päästä kisattavalle Tallinnan kisalle.

 

 

 

 

Puuduttavasta talvitreenistä kohti kesää

Kevät on jo kohtalaisen pitkällä Länsi-Uudellamaalla ja se lisää liikunnallisia mahdollisuuksia. Treenaaminen saa uusia miellyttäviä muotoja ja katse kohdistuu kohti kauden avausta. On siis hyvä aika vetää yhteen talvikautta.

Kesäkuussa 2017 tapahtuneen solisluun murtumiseen johtaneen kaatumisen jälkeen harjoittelu lähti syksyllä pikku hiljaa käyntiin. Talvikauden harjoittelun voi hyvin pitkälle tiivistää näin:

  • Kuntosalia 1-2 kertaa viikossa.
  • Uintia 2 kertaa viikossa.
  • Pyöräilyä trainerilla 2 kertaa viikossa
  • Lisäksi juoksua/hiihtoa 1-2 kertaa viikossa.

Kuntosali maistui aika hyvin ja lihaskunto parani huomattavasti. Yritän jatkaa salilla käymistä kerran viikossa, jotta lihaskunto pysyy yllä.

Uintitreenejä olen tehnyt läpi talven niin, että toinen uintikerta on käsittänyt eri pituisia vetoja ja toinen kerta on ollut pidempi kelaus, tyypillisesti 2000 m.

Otin myös pari uintiopetustuntia, jotka olivat todella hyviä. Oppien siirtäminen normiuintiin ei ole kuitenkaan sujunut kovin tehokkaasti ja siksi uintivauhti on jotakuinkin samanlaista kuin viime vuonna.

Pyörää olen polkenut uskollisesti varastoon luomassani “man cavessa”. Treenit ovat olleet erilaisia intervalleja vastuksia vaihdellen ja toisaalta tasaisempia lenkkejä. Trainerin polkeminen on tylsää kuin mikä, onneksi Netflix on tuonut vähän viihdykettä. Treenien pituus on ollut 1-1.5 tuntia.

Talvikautena juoksin todella vähän. Vammojen välttämiseksi en halunnut liukastella ulkona kylmässä, enkä myöskään halunnut jyskyttää pitkiä harjoituksia juoksumatolla.

Hiihtokilometrejäkin tuli vain pari sataa, koska lumitilanne oli pitkään epäselvä, enkä ollut motivoitunut ajamaan pitkiä matkoja lumen perässä. Muutamia hyviä pidempiä hiihtolenkkejä kuitenkin tein.

Synkimpinä syksyn talven kuukausina kelien ollessa huonot treenaaminen oli aika puuduttavaa, raskasta ja rutiininomaista. Pystyin kuitenkin maaliskuussa lisäämään treenin määrää.

Viime viikkoina harjoittelua on tullut 7-8 tuntia viikossa, jota pidän ihan hyvänä määränä töiden, pendelöinnin ja muun ohjelman lomassa. Tällä viikolla taidetaan olla jo noin 10 viikkotunnissa pitkän pyörälenkin ansiosta. Samaa tahtia on tarkoitus jatkaa tulevina viikkoina.

Kaikessa tekemisessä on tarpeen pitää maltti mukana, sen verran haavoittuvassa kunnossa ovat jalat. Juoksemisen määrä on syytä pitää kohtuullisena ja alustat mahdollisimman pehmeinä, jotta vammat vältetään.

Talvi oli siis puurtamista pimeässä ja loskassa. Nyt parin viime viikon aikana harjoitteluun on tullut uutta virtaa, koska kelit ulkona ovat mahdollistaneet pyöräilyn ja tietenkin myös juoksun paremmin.

kuva5

kuva4

kuva3

kuva2

kuva1

Olen nyt kolmena viime viikonloppuna tehnyt pidemmän pyörälenkin (60, 75 ja eilen 100 km). Samaa kaavaa on tarkoitus jatkaa, eli tehdä näitä pitkiä lenkkejä viikonloppuisin.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi todeta sen, että viime vuonna tein ensimmäisen (ja sattuneesta syystä myös viimeisen) 100 km lenkin toukokuun 20. päivä). Olen siis noin kuukauden edellä pyöräilytreenejä tänä vuonna. Vertaileva data osoittaa, että myös kunnon suhteen ollaan edellä viime vuotta.

Hieman tuonnempana on edessä avovesiuintikauden avaus, joka lisää treenin monipuolisuutta ja mielekkyyttä entisestään.

Kisakalenterissa on neljä kisaa:

  • TuusulanjärviTriathlon
  • Vantaa Triathlon
  • Ironman 70.3. Lahdessa
  • Ironman Tallinna elokuussa

Kaksi ensimmäistä kisaa ovat hyviä mahdollisuuksia kisakokemuksen kartuttamiseen. Puolimatka Lahdessa on jo vaativampi juttu. Tallinnan täysmatka tulee olemaan kokemus, jonka vaativuutta en todennäköisesti vielä osaa edes ajatella.

Näillä mennään. Toivon vain, että harjoittelu kohti kesän koitoksia saa jatkua ilman vammoja tai loukkaantumisia.

Toipumista solisluun murtumasta

Reilut neljä viikkoa sitten kaaduin pyörällä niin, että mursin solisluuni. Lue juttu tapahtumasta tästä. Tässä kirjoituksessa kerron, miten toipuminen sujuu ja miten liikunnalliset harrastukset jatkuvat. Päällimmäinen ajatus haaverista on, että selvisin pienillä vaurioilla. 

Solisluun murtuminen on yleinen pyörällä kaatumisessa sattuva vammatyyppi. Pyöräilijöiden ja triathlonistien kirjoituksia ja keskustelua teemasta löytyy verkosta paljon. Toinen harrastajien ryhmä, jolle asia on tuttu, on motocrossin harrastajat. Jutun lopussa on linkkejä muutamiin teemaa koskeviin artikkeleihin ja keskusteluun.

Ajan hengen mukaisesti etsin tietenkin onnettomuuden jälkeen ahkerasti tietoa verkosta. Verkkosivustoilta opiskelin asiaan liittyvät perusjutut. Opin relevantit englanninkieliset termit liittyen lääketieteeseen ja pyöräilykulttuuriin. Opin muun muassa, että otb-lyhenne tarkoittaa “Over the bars”, jolla tarkoitetaan ohjaustangon yli lentämistä.

Vuoden 2017 Tour de Francella Richie Portelle tapahtuneessa onnettomuudessa murtuu solisluu ja muutakin.

Vasemmassa solisluussa oli siis “distaalinen” murtuma. Tarkoittaa, että murtuma oli solisluun päässä. Mediaaliosa oli noussut noin 7 mm ylöspäin.

Aluksi olkapää oli kipeä. Käden liikuttelu aiheutti merkittävää kipua. Pidin kantosidettä käden stabiloimiseksi ja söin kipulääkkeitä. Nukkuminen oli vaikeaa, koska ainoa käytettävissä ollut asento oli selällään nukkuminen.

Pidin kantosidettä myös nukkuessa. Sängystä ylös pääseminen oli vaikeaa. En myöskään pystynyt sitomaan kengännauhoja itse. Opin myös, että paitaa päälle puettaessa kipeä käsi puetaan ensin.

Melkein leikkaukseen

Viikon kohdalle tapahtumasta oli sovittu kontrollikäynti, jossa otettiin myös uudet röntgenkuvat.

Kontrollikäynnillä tehty johtopäätös oli, että olkapää pitää leikata. Lääkäri ehdotti “koukkulevyn” laittamista olkapäähän. Odotettavissa olevat toipumisajat leikkauksesta olisivat pitkät ja kuten tunnettua, mikään leikkaus ei ole riskitön. Levy pitäisi myös poistaa uudella leikkauksella.


kantoside

Kävelyllä Tammisaaressa.

Koska oma tuntuma oli, että paraneminen etenee hyvin, eli kivut hellittävät, aloin mielessäni kyseenalaistaa leikkausta. Hakeuduin olkapäähän erikoistuneelle ortopedille päivänä, jolloin haaverista oli tapahtunut tasan kaksi viikkoa.

Lääkäri teki lyhyet testit olkapään toiminnasta ja myös uudet röntgenkuvat otettiin. Lisäksi tässä vaiheessa olkapäästä otettiin myös magneettikuvat, jotta nähtiin, onko kiertäjäkalvosimiin tullut vaurioita. Muita löydöksiä kuin normaalia ikääntymisen aiheuttamaa rispaantumista ei kiertäjäkalvosimissa havaittu.

Johtopäätöksenä käynnistä oli, että leikkausta ei tarvita ja käsi paranee hyvää vauhtia. Sovittiin kontrollikäynti kahden viikon päähän, eli päivään, jolloin tapahtumasta olisi neljä viikkoa.

Tässä välillä lomailin. Kesälomareissu suuntautui Kroatiaan. Leikkaus olisi asettanut lomareissun vaakalaudalle, mutta uusi konservatiivinen hoitolinja salli lomailun. Kuntoutin olkapäätä uimalla varovaisesti Adrianmeressä.

Kontrollikäynti

Neljän viikon kohdalla oli siis kontrollikäynti lääkärissä. Uusia röntgenkuvia ei otettu. Lääkäri testasi kättä ja totesi, että pientä “napsumista” kuuluu edelleen, mutta koska potilaan tuntemukset ovat hyvät, tilanne on hallinnassa.

Lääkäri kysyi, olenko ehtinyt katsoa Tour de Francea.

Johtopäätöksenä oli, että olkapään kanssa on otettava hissukseen vielä kuukauden verran. Pyöräily olisi sallittua, samoin juoksu. Hyvä niin, sillä olin aloittanut ne omin lupineni muutamaa päivää aikaisemmin. Uinti saisi vielä odottaa.

Liikkuminen

Liikunnan harrastajalle keskeinen kysymys haavereiden jälkeen on, miten harrastuksia pystyy jatkamaan.

Kuten eräässä verkkokirjoituksessa sanottiin, liikuntaa on haavereiden jälkeen tarpeen (jos mahdollista) jatkaa jossakin muodossa jo pelkästään mielialan hyvänä säilyttämisen vuoksi. Kuten eräässä blogissa sanottiin, “Kävele, että tunnet tekeväsi edes jotain.”

Pääasialliseksi liikuntamuodoksi tuli alussa kävely. Kävelin joka päivä noin tunnin ajan ja se oli ihan hauskaa, olihan kesä kauneimmillaan.

Juokseminen, uinti ja pyöräily olivat mahdottomia liikunnan harrastamisen muotoja viikoilla 1-3. Kokeilin kerran kuntopyörän polkemista salilla, se onnistui, mutta oli kesäkuumalla niin tylsää (vaikka katsoin Netflixistä The Good Wife-sarjaa samalla), että en tehnyt sitä toista kertaa.

Leikkauksen välttäminen piristi mielialaa. Tuntemukset olkapään alueella muuttuivat myös paremmiksi, joskin olotila vaihteli päivittäin. Jatkoin kävelylenkkejä ja olin osan päivästä ilman kantosidettä.

Noin neljän viikon kohdalla kokeilin pyöräilyä. Pyöräksi valitsin maantiepyörän, koska ajo-asento on triathlonpyörää pystympi ja asentoa ja otteita pystyy myös vaihtamaan.

Olin pyöräilyssä äärimmäisen varovainen, sillä pieni “lukkopoljinkaatuminenkin” olisi kipeälle olkapäälle nyt kohtalokasta.

Huomasin, että olkapää ei oireile lainkaan pyöräillessä. Jatkoin päivittäisiä reilun tunnin mittaiset pyörälenkkejä.

Kokeilin myös juoksua hiukan ja sekin tuntui lupaavalta. Lääkäriltä varmistetun luvan jälkeen juoksu tuli pysyvästi ohjelmaan.

Kun liikunta väheni, kuntokäyrä kääntyi tietenkin kävellessä laskuun. Pyöräilyn ja juoksun aloittaminen paransi tässä tilannetta.

Lopuksi

Asiointi terveydenhuollon asiakkaana antoi mielenkiintoista perspektiiviä ajankohtaiseen sote-kysymykseen. Päällimmäinen ajatus on, että kansalainen kyllä sai hyvää apua ja hoitoa.

Tietojen liikkumisessa sen sijaan olisi parantamisen varaa. Kanta-arkistosta asiaan liittyvät dokumentit löytyivät eri vaiheissaan hienosti. Tietojen liikkuminen eri hoitopaikkojen välillä ei kuitenkaan ollut lainkaan selvää.

Vakuutusfirma ei saanut omiin järjestelmiinsä kaikkia julkisen puolen tietoja. Asiakas/potilas copypastetti tietoja Kanta-arkistosta ja välitti niitä eteenpäin. Myöskään röntgen-kuvat eivät olleet kaikkien osapuolten käytössä.

Jokainen tapaus on erilainen, mutta omassa tapauksessani toipuminen oli nopeaa ja vamma pieni. Ensimmäinen viikko oli tukala, mutta jo toisen viikon kohdalla alkoi näkyä selviä merkkejä toipumisesta. Neljän viikon kohdalla tilanne oli jo todella hyvä ja liikuntaa oli mahdollisuus lisätä ja monipuolistaa.

Käden rauhoittaminen on hieman haasteellista. Lapsiperheen arjessa/lomaillessa tulee jatkuvasti eteen tilanteita, joissa kättä tarvitaan (ja nopeasti). Signaalit olkapäästä ovat selkeitä, jos tulee tehdyksi huonoja liikkeitä.

Tiivistäen omassa tapauksessani solisluun murtuman jälkeen:

  • kävelyä pari-kolme viikkoa
  • kuukauden päästä pyöräilyä ja juoksua
  • uintia myöhemmin, jos “mökkikoiraa” ei lasketa

Tässä siis mennään tällä hetkellä. Käsi ei vielä ole entisessä kunnossa. Suhtaudun kuitenkin asiaan optimistisesti. Toivon, että uiminen olisi mahdollista syksyn aikana. Huonoimmassa skenaariossa olkapää leikataan myöhemmin.

Linkkejä vastaaviin kirjoituksiin ja keskusteluihin.

Kampiapina-blogi

Keskustelua Beginner Triathelete.comissa

Keskustelua asiasta Triathlon Forumilla.

Kaksi laadukasta juttua Training Peaksin sivustolla: Juttu 1 / Juttu 2.

Motocrossin harrastajien keskustelua.

Liikunnan vuosi 2016

Viime vuosina on tullut tavaksi, että olen vuoden vaihtuessa kirjoitellut kuluneesta vuodesta liikunnan ja erityisesti suunnistuksen näkökulmasta. Tänä vuonna suunnistuskauden analysoiminen on aikaisempaa pienemmässä roolissa osana laajempaa vuosiarviointia. Kausianalyysiä ennen kirjoitan hieman yleisemmällä tasolla liikunnan harrastamisesta ja merkityksestä.

Liikunnan merkitys

Olen lähes aina harrastanut liikuntaa muodossa tai toisessa. Nuorena hiihdin ja pelasin pesäpalloa piirikunnallisella tasolla. Opiskeluaikoina pelasin pesäpalloa ja lenkkeilin. Sitten harrastin maraton-juoksua. Vuonna 2008 “löysin” suunnistuksen, johon hurahdin aika suurestikin. Nyt olen taas hieman uusien harrastusten äärellä, kuten alempaa ilmenee.

Parhaassa fyysisessä kunnossa koskaan olin tuon maraton-harrastuksen aikaan. Valitettavasti harjoituspäiväkirjoja ei ole säilynyt tuolta ajalta, jotta olisi mahdollista arvioida harjoittelun määrää, mutta muistan sen tunteen, kun juoksu kulki äärimmäisen kevyesti.

Liikuntaharrastuksen painopisteet ovat vaihdelleet lajien ja tavoitteiden näkökulmasta. Helpoiten tulosten parantaminen onnistui juuri maratonin kohdalla. Olin tuolloin tosin nuorempi ja harjoittelu puri paremmin.

Suunnistuksen kohdalla parantaminen on ollut huomattavasti vaikeampaa. Onhan kyse sekä fyysisestä että taidollisesta puolesta. Fyysinen kuntoni ei oikein koskaan ole ollut ihan toivotulla tasolla suunnistukseen. Suunnistuksessahan tarvitaan todella hyvää kuntoa, koska metsässä eteneminen on raskaampaa kuin esimerkiksi asvaltilla rullaaminen. Myös taidollinen kehittyminen on niinikään ollut uskomattoman vaikeaa sen jälkeen kun perusasiat on opittu.

Ikääntyminen vaikuttaa, mutta ei dramaattisesti

Iän karttuminen hidastaa kehitystä liikunnassa vääjäämättä. Nimenomaan kehitystä on vanhempana vaikeampaa saada aikaan. Jonkinlainen tason ylläpitäminen tuntuu sen sijaan kohtuullisen helpolta. Eri harrastuksissa on tullut nähtyä, että todella hyvä fyysinen kunto on mahdollinen esimerkiksi 45, 50 ja 60-vuotiaalle.

Kirjanpitoni osoittaa, että erityisen aktiivista liikunnan harrastamista on tällä hetkellä takana noin kuusi vuotta (liikunnan määrä noin 300 tuntia vuodessa).

Viime aikoina olen pyrkinyt liikkumaan kohtuudella ja monipuolisesti. Muistissa on, että ylilyönnit (yritykset kehittää kuntoa nopeasti) johtavat lähes vääjäämättä erilaisiin loukkaantumisiin ja tätä kautta tauon pitämiseen liikuntaharrastuksissa.

Erityisen hienoa liikunnassa on uusien lajien löytäminen. Jos samaa lajia harrastaa vuosia tai kymmeniä vuosia, on kyllästyminen mahdollista. Uuden lajin aloittaminen voi lisätä motivaatiota huomattavasti.

Omalla kohdallani tuntuu siltä, että liikunnan harrastaminen tulee aina vain tärkeämmäksi yleisen jakamisen näkökulmasta. Voin monelta osin jakaa Yrjö Raution kirjoituksen ajatukset. Liikunta antaa työvirettä, ei pelkästään fyysisessä, vaan mitä suurimmassa määrin myös psyykkisessä mielessä.

Kilpailu ja verrokit

Yksi näkökulma liikuntaan on kilpailullisuus. Pikku hiljaa alan yhä enemmän ajatella, että tärkeää on itse liikunta. Tosin vieläkin on mukavaa huomata, kun pystyy päihittämään kanssakilpailijoita tai saa muuten hyvän tuloksen kilpailussa. Omalla liikuntaharrastuksellani olen saavuttanut ikäisekseni hyvän “kansalaiskunnon”, mutta olen kaukana mistään huippukunnosta.

Vähemmän kilpailullista ajattelutapaa avittaa myös se, että en ole pitkään aikaan ollut lähelläkään kärkisijoituksia missään harrastamissani lajeissa. Toisaalta kun lähellä on ihmisiä, joiden fyysinen kunto on huomattavasti parempi kuin itsellä, saa realistista perspektiiviä.

Ajasta on pulaa, mutta ajankäyttöön voi vaikuttaa

Liikunta vaatii aikaa siinä missä muutkin harrastukset. Aika saattaa olla kortilla työn, perheen, työmatkojen tai muiden harrastusten takia.

Itse pyrin vaihtamaan passiivisen ajan aktiiviseen liikunnan harrastamiseen silloin kun se on mahdollista. Esimerkiksi jos kuljetan lasta peliin tai harjoituksiin, käyn pelin tai harjoitusten aikana lenkillä sen sijaan, että seisoisin kentän laidalla.

Television katsominen arki-iltana on myös helppo vaihtaa lenkkiin. Työmatkoilla lähes aina käyn juoksemassa ja näin tutustumassa vieraaseen kaupunkiin. Aika liikuntaan useimmiten löytyy, jos sen kokee tarpeelliseksi.

Edessä on vielä kenties se askel, että otan erilaiset “mikrohetket” liikunnalliseen käyttöön. Eli esimerkiksi samalla kun kahvi valuu aamulla, on mahdollista tehdä esimerkiksi lankkua tai vastaavaa liikettä.

Paremmat välineet ja uudenlainen yhteisöllisyys

Liikunnan harrastamisen konteksti on muuttunut viime vuosina. Harrastajille on tarjolla yhä halvempaan hintaan yhä monipuolisempia laitteita fyysisen kunnon ja suoritusten analysoimiseen. Syke- ja aktiivisuusmittarit voi kytkeä erilaisiin verkkoalustoihin, joissa on mahdollisuus analysoida suoritysta hyvinkin sofistikoidusti.

Toinen aspekti on uusi yhteisöllisyys. Sosiaalisessa mediassa on mahdollisuus seurata huippu-urheilijoiden tai “tavisliikkujien” harjoittelua blogeista tai muista kanavista. Vinkkejä suorituksen tai harjoitusten parantamiseen on tarjolla valtavasti, samoin kuin kannustusta ja vertaistukea esimerkiksi erilaisten loukkaantumisen kohdalla.

Välineet ja yhteisöt voivat monelle olla arvokas harrastuksen mielekkyyden lisääjä ja motivaation ylläpitäjä.

Liikunta vuonna 2016

Harrastamani liikunnan määrä kokonaisuutena on esitetty alla olevassa kuviossa. Tavoitteena oli liikkua vuoden aikana 300 tuntia, joka ylittyi ilahduttavasti noin kymmenellä tunnilla. Kokonaistuntimäärät ovat olleet viime aikoina tätä suuremmat vain vuonna 2011, jolloin tunteja tuli yhteensä 337. Yhteensä lähdin vuoden 2016 aikana lenkille tai muuhun harjoitukseen 285 kertaa ja liikunnallista etenemistä tuli mittariin noin 3500 km.

Olen ollut melko ankara tuntien merkkaamisessa, eli esimerkiksi ruohonleikkuuta tai lumitöitä en ole merkattu (tietenkään). Löysimmät merkkaukset tulivat edellisenä vuotena mustikan poimimisesta, josta merkkasin muutaman tunnin “vaellusta”. Tässä kirjanpidossa ei mustikanpoimintaa ole kirjattu lainkaan.

liikunta2016

Liikunnan harrastaminen on ollut suhteellisen monipuolista, eniten tunteja on tullut juoksusta (63 h) ja maastopyörällä ajosta (55 h). Maantiepyörällä ajoa on tullut 42 tuntia ja kuntosalia 37 tuntia. Hiihtoa tuli yhteensä 65 tuntia jakautuen vapaaseen tyyliin (34 tuntia) ja perinteiseen (23 tuntia). Hallissa tuli uitua syyskaudella 32 tuntia. Suunnistusta tuli mittariin vain 19 tuntia.

Hiihto

Hiihtokaudessa ei juuri ollut kohokohtia. En osallistunut mihinkään pitkänmatkan hiihtoon. Etelä-Suomen vähälumisen talven vuoksi hiihtäminen oli lyhyellä radalla hiihtelemistä, joka tietenkin on parempi kuin ei mitään. Vuoden lopullahan näytti lupaavalta, kun marraskuussa pääsi ladulle. Ne lumet kuitenkin menivät ja edessä oli palaaminen kesäisempiin lajeihin.

Suunnistus

Suunnistuskausi sujui tutulla kaavalla. Alkukauden pari kisaa (Ankkurirastit ja Silja-Rastit) menivät ihan hyvin, mutta sen jälkeen oli vaikeampaa. Suoritukset olivat huonoja, tuli hylsyjä ja keskeytyksiä. Fyysinen kuntokin laski alkukesästä. Jukolan viesti Lappeenrannassa oli kuitenkin tason mukainen suoritus ja tunnelmaltaan mukava, vaikka olosuhteet olivatkin haasteelliset.

Rastiväli OK Raseborgin kansallisista Go Pro:lla kuvattuna. Edessä juoksee Marko Loukkalahti.

Pakko kuitenkin myöntää, että ehkä ensimmäistä kertaa koskaan, syystä tai toisesta, menetin hetkellisesti kiinnostukseni suunnistukseen kesällä. En käynyt yksilläkään kuntorasteilla koko kauden aikana. Alkusyksyn yösuunnistukset ja jopa arvokisat (pitkän automatkan vuoksi) jäivät myös väliin.

Kenties innon lopahtamiseen vaikuttivat huonosti sujuneet alkukesän kisat ja toisaalta juoksuun liittyvä rasitusvamma (ks. alempana). Yksi vaikuttava tekijä saattaa myös olla se, että olen tällä hetkellä perheen ainoa suunnistaja, eikä (ainakaan pitkille kisareissuille) ole mukava lähteä yksin. Loppukaudesta oli kuitenkin todella hienoa osallistua Oravatonniin ja vielä Raatojuoksuunkin.

Juoksu

Juokseminen on tietenkin ollut harjoittelun kulmakivi. Tässä suhteessa kausi sujui hyvin, kunnes kesämökin kovalla hiekkatiellä heinäkuussa juostut pari ihan normilenkkiä herättivät vanhan vaivan akillesjänteessä. Pidin juoksutaukoa parisen kuukautta (joka näkyy notkahtaneessa juoksun määrässä yllä olevassa kuviossa).

Jalka ei vieläkään ole kunnossa, mutta se on nyt parempi. Olen hoitanut jalkaa juoksemisen vähentämisellä ja venytyksillä. Ensin pidin ns. totaalitaukoa, sitten vähensin juoksemista ja siirsin kaikki lenkit “pururadalle”. Käytän sitaatteja, koska Karjaan pururadalla ei juuri purua ole. Tällä hetkellä juokseminen on ihan ok, jos määrän pitää maltillisena.

Pyöräily

Pyöräilykilometrejä tuli tavoitteiden mukaisesti (1000 km maantiepyörällä ja 1000 km maastopyörällä). Uusi maastopyörä innoitti ajamaan metsäteillä.

Video paluumatkalta Helsingistä Karjaalle. Edessä pyöräilee Hans Löflund.

Maantiepyöräilyssäkin kilometrit tulivat täyteen, mutta mihinkään erityisiin sankaritekoihin en yltänyt. Kerran kävin Helsingissä pyörällä, mutta muuten lenkit olivat varsin maltillisia ja kakku- ja leivoskahveihin keskittyviä. Jotenkin pyöräilystäkin, erityisesti maastopyörällä tehdystä, loppui motivaatio loppukaudesta. Pyöräily oli myös “sunnuntai-pyöräilyä”, joka ei juuri fyysistä kuntoa kehittänyt. Olin aikeissa osallistua Etelä-Kärjen ajoihin, mutta aikatauluhaasteiden vuoksi jäi osallistumatta.

Video  maastopyörällä tehdystä uintiretkestä.

Triathlon

Kun kaikki edellä mainitut lajikuvaukset ovat jossain määrin alavireisiä, uuteen nousuun pääsin uuden lajikokeilun myötä alkusyksystä. Osallistuin pienimuotoiseen triathlon-tapahtumaan, jota voisi luonnehtia itselleni triathlon-kokeiluksi. Kokeilun myötä hurahdin lajiin ja olen tehnyt ensi kaudelle suunnitelmia harrastuksen aloittamiseksi.

Uinti

Triathlon-kiinnostuksen herättyä oli luontevaa lisätä uintitreenin määrää. Muutaman kerran ehdin uimaan avovedessä ja syksyllä kymmeniä kertoja hallissa. Kilometrejä puolessa vuodessa on kertynyt noin 80. Olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota tekniikkaan lukemalla ja katsomalla videoita sekä hankkimalla palautetta. Tuntuu siltä, että olen jonkin verran kehittynyt uinnissa ja onhan tässä vielä aikaa puolisen vuotta ensi kesään.

Kun edellä tuli esiin, että tietyissä lajeissa olen havainnut kyllästymistä, täytyy sanoa, että uinti on yksi eniten liikunnallista mielenkiintoa ylläpitävistä lajeista tällä hetkellä.

Kuntosali

Kelien muuttua haasteellisemmiksi olen yleensä vuodenvaihteen tienoilla käynyt muutaman kuukauden verran kuntosalilla. Lihaskunto on tällöin parantunut huomattavasti ja tietenkin tämän jakson jälkeen taas vastaavasti mennyt takapakkia. Järkevää olisi tietenkin jatkaa kuntosaliharjoittelua läpi vuoden edes ylläpitävästi.

Lyhytkin intensiivinen jakso kuntosalitreeniä vaikuttaa myönteisesti arkielämässä esimerkiksi ryhtiin. Hyödyt tulevat myös kaikkiin muihin lajeihin.

Kuntosalitreenikin on maistunut. Olen tehnyt erilaisia juoksuun ja uintiin liittyviä harjoituksia, kesto yleensä noin tunti. Paikkakunnalla on avautunut uusi kuntosali, jossa treeniolosuhteet ovat kohdallaan. Tavoitteena voisi vuonna 2017 olla, että jatkaisin kuntosaliharjoittelua läpi vuoden.

Vuoden 2017 tavoitteet

Tavoitteena, kuten joka vuosi, on päästä hiukan parempaan fyysiseen kuntoon. Koska aikaa on käytössä niukasti, tarkoituksena on satsata harjoittelun laatuun. Määrän osalta tähtään jälleen 300 tunnin ylitykseen. Yleensä sitä kuitenkin huomaa, että on siinä samassa kunnossa kuin aikaisemminkin.

Alkukaudesta varmaan tulee käytyä parissa suunnistuskisassa (Silja-Rastit tai Ankkurirastit).

Kesällä aion osallistua muutamaan triathlon-kisaan. Kauden päätavoite on heinäkuun puolivälissä oleva Joroisten puolimatka ja siitä selviäminen kunnialla. Tätä ennen pitäisi saada kisakokemusta parista kolmesta normaalimatkan kisasta.

Syksyllä on sitten taas hyvä käydä suunnistuskisoissa. Kenties kuitenkin niin, että kovin pitkille suunnistusreissuille en jaksa lähteä.

Rasteja metsään

Pahkantapainen.

Viikonloppuna on tullut vietettyä aikaa Backgrändissä rasteja viemässä. Rastit alkavat olla metsässä ja toivottavasti oikeilla paikoilla… Eilen näin metsässä mäyrän, aika harvoin sellaisia näkee.

Loppuviikosta olin työmatkalla Lappeenrannassa ja tarjoutui tilaisuus käydä suunnistamassa Lappeen Riennon rasteilla. Todella hienot rastit, hyvät järjestelyt ja maasto oli hieno (ks. tulokset). Hyväpohjainen maasto mahdollisti hyvän vauhdinpidon. En muista koska olisin juossut suunnistusharjoitusta tai kisaa hieman yli 10 min km-vauhtia. 

Keskiviikkona tein hyvän VK-harjoituksen kun juoksin 6 x 1000 m vetoa Osmundsbölentiellä ja Sannäsissä. Jotensakin tuntuu, että juoksu on alkanut kulkea vähän paremmin.

Tänään oli ohjelmassa taas tämä sunnuntai-aamun pitkä lenkki. Tällä kertaa pyöräilin Västervikiin ja sieltä Tammisaareen, Hangontieltä Ekeröön ja sieltä metsätietä Billnäsiin. Matkaa tuli sellaiset 52 km.

Viikon aikana on tullut hiukan seurattua suunnistuksen MM-kisoja. Vaisuhkoa on ollut suomalaismenestys. Ikosen hopea oli hieno, samoin naisten viestikulta tietty.

Televisioinnit MM-kisoisra eivät olleet järin priimaa. Sprintistähän ei hyvää saa oikein millään, suunnistajat vain vilahtelevat ohi kadunkulmissa ja sitten ollaan loppusuoralla. Viestilähetykset nyt olivat vähän parempia.