Puuduttavasta talvitreenistä kohti kesää

Kevät on jo kohtalaisen pitkällä Länsi-Uudellamaalla ja se lisää liikunnallisia mahdollisuuksia. Treenaaminen saa uusia miellyttäviä muotoja ja katse kohdistuu kohti kauden avausta. On siis hyvä aika vetää yhteen talvikautta.

Kesäkuussa 2017 tapahtuneen solisluun murtumiseen johtaneen kaatumisen jälkeen harjoittelu lähti syksyllä pikku hiljaa käyntiin. Talvikauden harjoittelun voi hyvin pitkälle tiivistää näin:

  • Kuntosalia 1-2 kertaa viikossa.
  • Uintia 2 kertaa viikossa.
  • Pyöräilyä trainerilla 2 kertaa viikossa
  • Lisäksi juoksua/hiihtoa 1-2 kertaa viikossa.

Kuntosali maistui aika hyvin ja lihaskunto parani huomattavasti. Yritän jatkaa salilla käymistä kerran viikossa, jotta lihaskunto pysyy yllä.

Uintitreenejä olen tehnyt läpi talven niin, että toinen uintikerta on käsittänyt eri pituisia vetoja ja toinen kerta on ollut pidempi kelaus, tyypillisesti 2000 m.

Otin myös pari uintiopetustuntia, jotka olivat todella hyviä. Oppien siirtäminen normiuintiin ei ole kuitenkaan sujunut kovin tehokkaasti ja siksi uintivauhti on jotakuinkin samanlaista kuin viime vuonna.

Pyörää olen polkenut uskollisesti varastoon luomassani “man cavessa”. Treenit ovat olleet erilaisia intervalleja vastuksia vaihdellen ja toisaalta tasaisempia lenkkejä. Trainerin polkeminen on tylsää kuin mikä, onneksi Netflix on tuonut vähän viihdykettä. Treenien pituus on ollut 1-1.5 tuntia.

Talvikautena juoksin todella vähän. Vammojen välttämiseksi en halunnut liukastella ulkona kylmässä, enkä myöskään halunnut jyskyttää pitkiä harjoituksia juoksumatolla.

Hiihtokilometrejäkin tuli vain pari sataa, koska lumitilanne oli pitkään epäselvä, enkä ollut motivoitunut ajamaan pitkiä matkoja lumen perässä. Muutamia hyviä pidempiä hiihtolenkkejä kuitenkin tein.

Synkimpinä syksyn talven kuukausina kelien ollessa huonot treenaaminen oli aika puuduttavaa, raskasta ja rutiininomaista. Pystyin kuitenkin maaliskuussa lisäämään treenin määrää.

Viime viikkoina harjoittelua on tullut 7-8 tuntia viikossa, jota pidän ihan hyvänä määränä töiden, pendelöinnin ja muun ohjelman lomassa. Tällä viikolla taidetaan olla jo noin 10 viikkotunnissa pitkän pyörälenkin ansiosta. Samaa tahtia on tarkoitus jatkaa tulevina viikkoina.

Kaikessa tekemisessä on tarpeen pitää maltti mukana, sen verran haavoittuvassa kunnossa ovat jalat. Juoksemisen määrä on syytä pitää kohtuullisena ja alustat mahdollisimman pehmeinä, jotta vammat vältetään.

Talvi oli siis puurtamista pimeässä ja loskassa. Nyt parin viime viikon aikana harjoitteluun on tullut uutta virtaa, koska kelit ulkona ovat mahdollistaneet pyöräilyn ja tietenkin myös juoksun paremmin.

kuva5

kuva4

kuva3

kuva2

kuva1

Olen nyt kolmena viime viikonloppuna tehnyt pidemmän pyörälenkin (60, 75 ja eilen 100 km). Samaa kaavaa on tarkoitus jatkaa, eli tehdä näitä pitkiä lenkkejä viikonloppuisin.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi todeta sen, että viime vuonna tein ensimmäisen (ja sattuneesta syystä myös viimeisen) 100 km lenkin toukokuun 20. päivä). Olen siis noin kuukauden edellä pyöräilytreenejä tänä vuonna. Vertaileva data osoittaa, että myös kunnon suhteen ollaan edellä viime vuotta.

Hieman tuonnempana on edessä avovesiuintikauden avaus, joka lisää treenin monipuolisuutta ja mielekkyyttä entisestään.

Kisakalenterissa on neljä kisaa:

  • TuusulanjärviTriathlon
  • Vantaa Triathlon
  • Ironman 70.3. Lahdessa
  • Ironman Tallinna elokuussa

Kaksi ensimmäistä kisaa ovat hyviä mahdollisuuksia kisakokemuksen kartuttamiseen. Puolimatka Lahdessa on jo vaativampi juttu. Tallinnan täysmatka tulee olemaan kokemus, jonka vaativuutta en todennäköisesti vielä osaa edes ajatella.

Näillä mennään. Toivon vain, että harjoittelu kohti kesän koitoksia saa jatkua ilman vammoja tai loukkaantumisia.

Jaa sosiaalisen median kanavissaEmail this to someone
email
Share on Facebook
Facebook
0Share on Google+
Google+
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin

Treenaa tehokkaasti – teknologia apuna kestävyysharjoittelussa

treenaa-tehokkaastiMonet treenaamista käsittelevät kirjat on tarkoitettu aloittelijoille tai lajeihin tutustujille. Tällöin ne eivät juurikaan tarjoa hieman pidemmälle edistyneille harrastajille uusia näkökulmia.  Toisaalta muistan joskus yrittäneeni lukea valmennuskirjaa, jonka ymmärtämiseksi olisi vaadittu asiaa tukevia yliopisto-opintoja. Eräänlaiselle “semi-pro”-tasolle sopiville kirjoille saattaa siten olla olemassa sopiva markkinarako.

Nykypäivänä harjoittelun edellytykset muuttuvat nopeasti teknologisen kehityksen myötä. Sykemittarin ohella liikunnan harrastajille on tällä hetkellä tarjolla koko liuta harjoittelua tukevia välineitä. Mittaukset, jotka aikaisemmin vaativat laboratorio-olosuhteita, voi nykyään tehdä omilla laitteilla. Teknologia tuottaa dataa, jota analysoimalla saa paremman kuvan harjoittelun kuormittavuudesta ja palautumisesta. Apuvälineet myös auttavat oikeiden lajitekniikoiden omaksumisessa.

Näistä syistä olikin kiinnostavaa tarttua uuteen kotimaiseen kirjaan, jonka näkökulma on nimenomaan harjoittelua tukeva teknologia. Ja jonka sisältö tähtää selvästi perusasioita syvemmälle.

Kirja jakautuu pariinkymmeneen noin 1o sivuiseen kappaleeseen. Kappaleiden harjoittelua koskevia teemoja ovat mm. harjoittelun määrä, tehoalueet, periodisaatio, palautuminen, harjoitusten analyysi. Vaikka kirjassa on “teknologiapainotus”, se sisältää erittäin hyvän paketin kestävyyslajien harjoittelun perusteista ja sisältöä myös pidemmälle ehtineille.

Omissa kappaleissa kiinnitetään huomiota tyypillisiin harjoittelun virheisiin sekä kilpailusuoritukseen. Virheiden osalta tulee esiin esimerkiksi liikaa treenaamisen muodostama sudenkuoppa. Triathlonin kilpailusuorituksessa käsitellään muun muassa tankkausta, vauhteja, ravintoa ja eri lajien suhdetta toisiinsa.

Teknologian suhteen esitellään uintiin, pyöräilyyn ja juoksuun liittyviä teknologioita ja sensoreilla hankitun datan analyysimahdollisuuksia. Uinnin osalta esitellään muun muassa älylättäreitä ja vastavirta-allasta. Pyöräilyn osalta otetaan esille tehon mittaukseen sekä aerodynamiikkaan liittyviä välineitä. Juoksun osalta eritellään juoksutehoon ja -tekniikkaan liittyviä apuvälineitä. Nämä vain joitakin poimintoja.

Kirjassa kerrotaan myös siitä, mikä vaikutus musiikin kuuntelulla on urheilusuoritukseen, annetaan vinkkejä sopivasta musiikista sekä podcasteista.

Kirjassa viitataan tieteellisiin tutkimuksiin ja selostetaan koeasetelmia, joissa on esimerkiksi testattu erilaisia treenaustapoja. Yksi kirjan positiivisista erityispiirteistä onkin se, että johtopäätökset ja vinkit perustetaan tieteelliseen näyttöön.

Kirjassa on myös mielenkiintoista pohdintaa alan tulevaisuuden näkymistä. Yleiskuva on se, että teknologia yleistyy nopeasti. Kalliimmat ja ensivaiheessa ammattilaisille suunnatut välineet halpenevat ja tulevat nopeasti kaikkien kuluttajien ulottuville.

Kirjassa esitellään teemaan liittyviä käsitteitä. Tutuiksi tulevat mm. sellaiset suureet kuten Training Stress Score, Peak Training Effect ja Suffer Score. Ja kymmeniä muita.

Viestin perillemenoa varmistetaan kuuluisien henkilöiden esittämillä sloganeilla, joista tässä esimerkkinä voidaan mainita Arnold Schwarzeneggerin lausunto liittyen kännykän käyttöön salilla:

I see guys texting in gym. They are not serious. Its micky mouse stuff. Either you train or you don’t.

Olen lukenut jonkin verran alaan liittyvää uusinta ja hieman vanhempaa kirjallisuutta. Tästä kirjasta löysin itselleni monia uusia asioita liittyen harjoitteluun yleisesti, triathlonin eri lajeihin sekä kisasuorituksen läpivientiin.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja kuvitus on todella hieno, sisältäen upeita maisemia, vauhdikkaita pyöräilykuvia sekä vedenalaisia kuvia uinnista. Graafeja, joilla havainnollistetaan harjoittelusta saatua dataa, on paljon. Kirjoittajan omat autenttiset kisa- ja treenikokemukset tuovat hyvää väriä kerrontaan.

Kirjan kirjoittaja Janne Kallio työskentelee Suunnolla, mutta kirjassa esitellään laajasti myös muiden valmistajien laitteita ja palveluita niin, että “kotiinpäin vetäminen” ei todellakaan häiritse. Suunnon Movescountin “Big dataa” hyödynnetään esimerkeissä valaisevasti. Esimerkiksi Suunnon datan perusteella ennustetaan puolimaratonin, maratonin ja triathlonin puolimatkan avulla täysmatkan loppuaikaa.

Kirjassa esiintyy myös pari “vierailijakirjoittajaa”. Tom Söderdahl kirjoittaa urheiluteknologian historiasta ja Robson Lindberg unesta. Kirjan lopussa esitetään kiitokset kotimaiselle triathlon-yhteisölle. Nimilista on laaja.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvä hankinta kestävyysurheilun ja erityisesti triathlonin harrastajalle. Laajan ja hyvin toteutetun kirjan hinta-laatusuhde on erinomainen.

Janne Kallio 2017. Treenaa tehokkaasti. Teknologia apuna kestävyysharjoittelussa. Fitra.

Jaa sosiaalisen median kanavissaEmail this to someone
email
Share on Facebook
Facebook
0Share on Google+
Google+
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin

Murheilun vuosi 2017

Vuoden vaihtuessa on hyvä aika jälleen vetää yhteen vanhan vuoden liikunnalliset saavutukset ja saavuttamatta jättämiset. Otsikon alavireisyys viestii, että kausi ei pitänyt sisällään pelkästään positiivisia tapahtumia.

Liikunnan kokonaismäärä oli lähes liikuttavan lähellä edellisen vuoden lukuja. Kokonaismäärä 308 tuntia (kokonaismäärä 2016 311 tuntia). Lajeittain määrät tunneittain ja kilometreittäin olivat seuraavat:

maara

matka

Kävely tuli pääosin heinäkuun aikana, kun olin “telakalla” solisluun murtuman vuoksi, enkä pystynyt tekemään mitään muuta lajia.

Tuntimäärä ei ole kokonaisuudessaan häävi, mutta se on määrä, jonka pystyin pendelöinnin, töiden ja muiden kiireiden lomassa tekemään.

Uinnin suhteen määrät nousivat selkeimmin aikaisempaan verrattuna. Ilman parin kuukauden uintitaukoa kesällä uinnin määrä olisi ollut lähellä 200 kilometriä kokonaisuudessaan.

Kaksijakoinen kausi

Sanonta “oli kaksijakoinen” on paikallaan kuvaamaan vuoden 2017 kulkua liikunnan näkökulmasta. Taustalla oli innostuminen uudesta lajista, eli triathlonista. Uuden lajin myötä vanha laji, suunnistus, jäi toistaiseksi vallan pois ohjelmasta.

Lajivaihdosta silmällä pitäen keväällä harjoittelu kohti kauden alkua sujui kohtuullisen hyvin pitkine pyörälenkkeineen.

Osallistuin kahteen alkukauden kilpailuun, eli TuusulanjärviTriathloniin ja Vantaa Triathloniin. Suoritus kisoissa oli kunnon mukainen ja sain vähän kisakokemusta. Kisaraportit Tuusulasta ja Vantaalta.

Kesäkuun lopussa kaaduin kuitenkin pyörällä sen verran pahasti, että mursin solisluuni. Jouduin perumaan loppukaudelle suunnittelemani kisat, mm. Joroisten legendaarisen puolimatkan. Tarinaa kaatumisesta löytyy tästä ja toipumisesta tästä.

Edessä oli pienimuotoinen seikkailu terveydenhuollon pyörteissä ja sen jälkeinen kuntoutuminen. Liikunnassa piti siirtyä korvaaviin lajeihin, ensisijaisesti kävelyyn.

Käden toipuminen tapahtui lähes prikulleen kirjoissa ja netissä kerrottujen aikataulujen mukaisesti. Alkusyksyn aikana pystyin sitten jo pyöräilemään, juoksemaan ja lopulta uimaan.

Syksyn aikana palasin jo normaaleihin viikkoharjoituksiin, perusrytmin ollessa kaksi juoksua, kaksi uintia ja kaksi pyöräilyä.

Kauden 2018 tavoitteet

Tulevalle kaudella on jo asetettu tavoitteet. Kisakalenteriin on bookattu seuraavat kisat:

  • TuusulanjärviTriathlon
  • Vantaa Triathlon
  • Lahti Ironman 70.3.
  • Ironman Tallinn

Eli tavoitteena on ensi vuonna suorittaa kahden kauden avaukseen liittyvän ja kisarutiineja kartuttavan normaalimatkan jälkeen ensin ensimmäinen puolimatka Lahdessa ja sitten täysmatka Tallinnassa.

Täysmatkan suorittaminen on tietenkin hieman yläkanttiin oleva tavoite. Iän karttuessa edellytykset täysmatkan suorittamiselle kuitenkin vain huononevat vuosi vuodelta.

Suunnitelman toteutusta voi uhata lähinnä loukkaantuminen joko urheiluvammojen tai pyörällä kaatumisen muodossa. Vammojen suhteen pari sellaista heikkoa kohtaa löytyy, joiden kanssa on syytä olla varovainen.

Itse suorituksessa uinti ja pyöräily sujunevat kohtalaisesti, juoksussa kärsimyksen määrä tulee nähtäväksi. Edellisen maratonin taisin juosta vuonna 2001.

Tavoiteaika olkoon Tallinnassa noin 12 tuntia. Tavoitetta voi säätää Lahden puolimatkan jälkeen.

virkkala

Triathlon-pyörä on huollettu tulevaa kautta varten.

Harjoittelu ensi kautta kohti on ihan hyvässä kuosissa. Traineri-harjoittelua on kasassa hyvä määrä ja uinnissa pohja on parempi kuin vuosi sitten.

Muutakin kuin kilometrien ja tuntien laskemista

Vuoden aikana on ollut mahdollisuus nähdä lenkeillä vähän muitakin maisemia kuin Karjaan pururataa. Työmatkoilla lenkkivarusteet onkin aina syytä pitää mukana.

Singaporessa lenkkimaasto kulki paikallisen Formula-radan maisemissa. Austinissa Texasissa poikkesin yhdellä aamulenkillä Lance Armstrongin omistamassa pyöräkaupassa.

singaporeSingaporen rantoja.

lanceMellow Johnny’s pyöräliike on Lance Armstrongin omistama.

Jaa sosiaalisen median kanavissaEmail this to someone
email
Share on Facebook
Facebook
0Share on Google+
Google+
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin

Toipumista solisluun murtumasta

Reilut neljä viikkoa sitten kaaduin pyörällä niin, että mursin solisluuni. Lue juttu tapahtumasta tästä. Tässä kirjoituksessa kerron, miten toipuminen sujuu ja miten liikunnalliset harrastukset jatkuvat. Päällimmäinen ajatus haaverista on, että selvisin pienillä vaurioilla. 

Solisluun murtuminen on yleinen pyörällä kaatumisessa sattuva vammatyyppi. Pyöräilijöiden ja triathlonistien kirjoituksia ja keskustelua teemasta löytyy verkosta paljon. Toinen harrastajien ryhmä, jolle asia on tuttu, on motocrossin harrastajat. Jutun lopussa on linkkejä muutamiin teemaa koskeviin artikkeleihin ja keskusteluun.

Ajan hengen mukaisesti etsin tietenkin onnettomuuden jälkeen ahkerasti tietoa verkosta. Verkkosivustoilta opiskelin asiaan liittyvät perusjutut. Opin relevantit englanninkieliset termit liittyen lääketieteeseen ja pyöräilykulttuuriin. Opin muun muassa, että otb-lyhenne tarkoittaa “Over the bars”, jolla tarkoitetaan ohjaustangon yli lentämistä.

Vuoden 2017 Tour de Francella Richie Portelle tapahtuneessa onnettomuudessa murtuu solisluu ja muutakin.

Vasemmassa solisluussa oli siis “distaalinen” murtuma. Tarkoittaa, että murtuma oli solisluun päässä. Mediaaliosa oli noussut noin 7 mm ylöspäin.

Aluksi olkapää oli kipeä. Käden liikuttelu aiheutti merkittävää kipua. Pidin kantosidettä käden stabiloimiseksi ja söin kipulääkkeitä. Nukkuminen oli vaikeaa, koska ainoa käytettävissä ollut asento oli selällään nukkuminen.

Pidin kantosidettä myös nukkuessa. Sängystä ylös pääseminen oli vaikeaa. En myöskään pystynyt sitomaan kengännauhoja itse. Opin myös, että paitaa päälle puettaessa kipeä käsi puetaan ensin.

Melkein leikkaukseen

Viikon kohdalle tapahtumasta oli sovittu kontrollikäynti, jossa otettiin myös uudet röntgenkuvat.

Kontrollikäynnillä tehty johtopäätös oli, että olkapää pitää leikata. Lääkäri ehdotti “koukkulevyn” laittamista olkapäähän. Odotettavissa olevat toipumisajat leikkauksesta olisivat pitkät ja kuten tunnettua, mikään leikkaus ei ole riskitön. Levy pitäisi myös poistaa uudella leikkauksella.


kantoside

Kävelyllä Tammisaaressa.

Koska oma tuntuma oli, että paraneminen etenee hyvin, eli kivut hellittävät, aloin mielessäni kyseenalaistaa leikkausta. Hakeuduin olkapäähän erikoistuneelle ortopedille päivänä, jolloin haaverista oli tapahtunut tasan kaksi viikkoa.

Lääkäri teki lyhyet testit olkapään toiminnasta ja myös uudet röntgenkuvat otettiin. Lisäksi tässä vaiheessa olkapäästä otettiin myös magneettikuvat, jotta nähtiin, onko kiertäjäkalvosimiin tullut vaurioita. Muita löydöksiä kuin normaalia ikääntymisen aiheuttamaa rispaantumista ei kiertäjäkalvosimissa havaittu.

Johtopäätöksenä käynnistä oli, että leikkausta ei tarvita ja käsi paranee hyvää vauhtia. Sovittiin kontrollikäynti kahden viikon päähän, eli päivään, jolloin tapahtumasta olisi neljä viikkoa.

Tässä välillä lomailin. Kesälomareissu suuntautui Kroatiaan. Leikkaus olisi asettanut lomareissun vaakalaudalle, mutta uusi konservatiivinen hoitolinja salli lomailun. Kuntoutin olkapäätä uimalla varovaisesti Adrianmeressä.

Kontrollikäynti

Neljän viikon kohdalla oli siis kontrollikäynti lääkärissä. Uusia röntgenkuvia ei otettu. Lääkäri testasi kättä ja totesi, että pientä “napsumista” kuuluu edelleen, mutta koska potilaan tuntemukset ovat hyvät, tilanne on hallinnassa.

Lääkäri kysyi, olenko ehtinyt katsoa Tour de Francea.

Johtopäätöksenä oli, että olkapään kanssa on otettava hissukseen vielä kuukauden verran. Pyöräily olisi sallittua, samoin juoksu. Hyvä niin, sillä olin aloittanut ne omin lupineni muutamaa päivää aikaisemmin. Uinti saisi vielä odottaa.

Liikkuminen

Liikunnan harrastajalle keskeinen kysymys haavereiden jälkeen on, miten harrastuksia pystyy jatkamaan.

Kuten eräässä verkkokirjoituksessa sanottiin, liikuntaa on haavereiden jälkeen tarpeen (jos mahdollista) jatkaa jossakin muodossa jo pelkästään mielialan hyvänä säilyttämisen vuoksi. Kuten eräässä blogissa sanottiin, “Kävele, että tunnet tekeväsi edes jotain.”

Pääasialliseksi liikuntamuodoksi tuli alussa kävely. Kävelin joka päivä noin tunnin ajan ja se oli ihan hauskaa, olihan kesä kauneimmillaan.

Juokseminen, uinti ja pyöräily olivat mahdottomia liikunnan harrastamisen muotoja viikoilla 1-3. Kokeilin kerran kuntopyörän polkemista salilla, se onnistui, mutta oli kesäkuumalla niin tylsää (vaikka katsoin Netflixistä The Good Wife-sarjaa samalla), että en tehnyt sitä toista kertaa.

Leikkauksen välttäminen piristi mielialaa. Tuntemukset olkapään alueella muuttuivat myös paremmiksi, joskin olotila vaihteli päivittäin. Jatkoin kävelylenkkejä ja olin osan päivästä ilman kantosidettä.

Noin neljän viikon kohdalla kokeilin pyöräilyä. Pyöräksi valitsin maantiepyörän, koska ajo-asento on triathlonpyörää pystympi ja asentoa ja otteita pystyy myös vaihtamaan.

Olin pyöräilyssä äärimmäisen varovainen, sillä pieni “lukkopoljinkaatuminenkin” olisi kipeälle olkapäälle nyt kohtalokasta.

Huomasin, että olkapää ei oireile lainkaan pyöräillessä. Jatkoin päivittäisiä reilun tunnin mittaiset pyörälenkkejä.

Kokeilin myös juoksua hiukan ja sekin tuntui lupaavalta. Lääkäriltä varmistetun luvan jälkeen juoksu tuli pysyvästi ohjelmaan.

Kun liikunta väheni, kuntokäyrä kääntyi tietenkin kävellessä laskuun. Pyöräilyn ja juoksun aloittaminen paransi tässä tilannetta.

Lopuksi

Asiointi terveydenhuollon asiakkaana antoi mielenkiintoista perspektiiviä ajankohtaiseen sote-kysymykseen. Päällimmäinen ajatus on, että kansalainen kyllä sai hyvää apua ja hoitoa.

Tietojen liikkumisessa sen sijaan olisi parantamisen varaa. Kanta-arkistosta asiaan liittyvät dokumentit löytyivät eri vaiheissaan hienosti. Tietojen liikkuminen eri hoitopaikkojen välillä ei kuitenkaan ollut lainkaan selvää.

Vakuutusfirma ei saanut omiin järjestelmiinsä kaikkia julkisen puolen tietoja. Asiakas/potilas copypastetti tietoja Kanta-arkistosta ja välitti niitä eteenpäin. Myöskään röntgen-kuvat eivät olleet kaikkien osapuolten käytössä.

Jokainen tapaus on erilainen, mutta omassa tapauksessani toipuminen oli nopeaa ja vamma pieni. Ensimmäinen viikko oli tukala, mutta jo toisen viikon kohdalla alkoi näkyä selviä merkkejä toipumisesta. Neljän viikon kohdalla tilanne oli jo todella hyvä ja liikuntaa oli mahdollisuus lisätä ja monipuolistaa.

Käden rauhoittaminen on hieman haasteellista. Lapsiperheen arjessa/lomaillessa tulee jatkuvasti eteen tilanteita, joissa kättä tarvitaan (ja nopeasti). Signaalit olkapäästä ovat selkeitä, jos tulee tehdyksi huonoja liikkeitä.

Tiivistäen omassa tapauksessani solisluun murtuman jälkeen:

  • kävelyä pari-kolme viikkoa
  • kuukauden päästä pyöräilyä ja juoksua
  • uintia myöhemmin, jos “mökkikoiraa” ei lasketa

Tässä siis mennään tällä hetkellä. Käsi ei vielä ole entisessä kunnossa. Suhtaudun kuitenkin asiaan optimistisesti. Toivon, että uiminen olisi mahdollista syksyn aikana. Huonoimmassa skenaariossa olkapää leikataan myöhemmin.

Linkkejä vastaaviin kirjoituksiin ja keskusteluihin.

Kampiapina-blogi

Keskustelua Beginner Triathelete.comissa

Keskustelua asiasta Triathlon Forumilla.

Kaksi laadukasta juttua Training Peaksin sivustolla: Juttu 1 / Juttu 2.

Motocrossin harrastajien keskustelua.

Jaa sosiaalisen median kanavissaEmail this to someone
email
Share on Facebook
Facebook
0Share on Google+
Google+
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin

Kausi ohi

Kilpailukalenterin mukaan tänään piti kirjoittaa raporttia Kisko Triathlonista. Suunnitelmat kuitenkin romuttuivat tiistaina, kun kaaduin pyörällä ja mursin solisluuni. Tässä kirjoituksessa kirjoitan tapahtuneesta ja siitä, miten tarina nyt jatkuu.

Mitä tapahtui?

Minulla on ollut tapana kerran kesässä, ennen loman alkua, pyöräillä Karjaalta Helsinkiin. Tämä reissu oli edessä tämän viikon tiistaina.

Lähdin liikkeelle kello 5.45 ja ajattelin, että noin 80 km matka menee alle kolmessa tunnissa. Keli ja fiilis olivat hyviä. Tein mielessäni kausisuunnitelmia, mitä on edessä tänä vuonna ja mitä tekisin urheilun saralla ensi vuonna. Kirkkonummelle saavuttaessa keskinopeus oli alkumatkan osalta ollut noin 32 km/h.

reittiAamun reitti tapahtumapaikalle. 

Kurvasin Kirkkonummen keskustaan ja jatkoin Vanhaa rantatietä kohti Masalaa. Killinmäen kohdalla ajoin loivaa alamäkeä ja huomasin edessä olevassa risteuksessä korkean kiveyksen ja jarrutin vaistomaisesti. Pahaksi onneksi jarrutin liiaksi etujarrulla. Ehdin tajuta vain sen, että takapyörä nousee ilmaan ja kaadun. Vauhti oli varmaan noin 25 km/h. Seuraava mielikuva oli siitä, että makaan maassa ja sattuu.

risteysTapahtumapaikka risteys vanhassa kuvassa (Google Streetview)

Paikalla oli heti pari kolme pyöräilijää, jotka soittivat ambulanssin. Yksi autoilija pysähtyi kysymään, tarvitaanko apua. Toinen autoilija pysähtyi paikalle odottamaan ambulanssin saapumista. Oli hyvää tuuria, että paikalla oli niin nopeasti auttajia. Haaveri olisi voinut sattua hiljaisemmalla tieosuudella tai jopa kaukana maastossa maastopyörällä.

selfieHieman tyylitelty selfie tapahtumapaikalta.

Ambulanssi tuli ja nousin kyytiin. Mietittiin, mitä pyörälle tehdään, jätetäänkö se esimerkiksi lähellä olevaan päiväkotiin noutoa odottamaan. Päädyttiin kuitenkin siihen, että otetaan Felt mukaan ambulanssiin ja sairaalaan. Juttelin ensihoitajan kanssa pyörästä ja pyöräilystä matkalla sairaalaan.

ambulanssi

Hyvää palvelua kun pyöräkin pääsi kyytiin.

Sairaalassa ruhjeet putsattiin ja olkapää ja kasvot kuvattiin. Todettiin, että solisluu on murtunut ja kasvot vaativat tikkausta. Onnettomuudessa päässäni olleen Giro Air Attack-kypärän visiiri oli mennyt rikki ja viiltänyt syvän haavan poskipäähän. Mitä ilmeisimmin visiiri ei saisi mennä rikki tällaisissa tilanteissa. Tässäkin tapauksessa se olisi saattanut huonommalla tuurilla puhkaista silmän. Ajattelin raportoida asiasta maahantuojalle, mutta en ole vielä onnistunut selvittämään Giron maahantuojaa.

pyora

Miehen lisäksi pyörä merkattiin huolella sairaalassa. 

Pyörään ei tullut suuria kolhuja. Ketjut putosivat pois päältä ja takapyörä meni hieman vinoon. Sarviin tuli pieniä naarmuja. Mutta ei mitään kummempaa. Täytyy kuitenkin laittaa pyörä tarkistukseen ja huoltoon. Ja kypärä tietenkin vaihtoon.

Kausisuunnitelma romuksi

Sairaalassa luulin ensin, että olkapää on vain vähän muljahtanut. Elättelin ensin toivoa, että voisin osallistua lauantain Kisko Triathloniin. Kun kuulin solisluun murtumasta, mielessä häivähti ajatus, että se ehkä paranee ennen kolmen viikon päästä olevaa Joroisten kisaa tai että viimeistään ennen heinäkuun lopun Kasnäsin kisaa olen kunnossa. Kun todellisuus sitten peitti haaveet, tajusin, että en osallistu mihinkään kisoihin enää tällä kaudella.

Kisojen peruuntuminen ei kuitenkaan harmittanut kuin sen hetken, kun ajattelin asian läpi. Tajusin, että haaverissa olisi voinut käydä paljon pahemmin (henki pois, halvaantuminen tai näön menettäminen).

Mieleeni rakentui myös mielenkiintoinen ajatuspolku. Ajattelin, että olen jo ehtinyt osallistua kahteen kisaan (Tuusulanjärvi Triathlon ja Vantaa Triathlon). Näissä huomasin, että kisarutiinit sujuvat ja sain myös testattua “suorituskykyni” eri lajeissa. Samaa vauhtia olisin pystynyt suorittamaan myös muissa kisoissa tällä kaudella, mutta mitään suuria parannuksia en olisi pystynyt tällä kaudella tekemään. Ajattelin myös, että on aika sama, osallistunko kahteen vai viiteen kisaan kauden aikana. Tietty kisaelämämykset jäävät kokematta, mutta ehtiihän sitä ensi kaudella.

Kuntoutuminen

Näin huomio kiinnittyi paranemiseen, kuntoutumiseen ja myöhemmin treenin aloittamiseen. En tiedä, kuinka kauan solisluun paraneminen kestää. Lisäselvyyttä tullee ensi viikolla kun menen kontrollikäynnille.

Aloitin heti seuraavana päivänä kävelylenkit. Seuraavassa vaiheessa aion polkea kuntopyörää ja ehkä kokeilla crosstraineria. Sitten pystyn juoksemaan ja kohta ajamaan pyörällä. Uinti on suurin kysymysmerkki, miten olkapää alkaa toimia. Se ei varmaan tule olemaan ihan yksinkertaista ja itsestäänselvää.

Varmaan pystyn siis syksymmällä pyöräilemään ja juoksemaan. Uinti jäänee tuonnemmaksi. Katse kääntyy ensi kauteen ja siihen tähtäävään harjoitteluun. Ilmoittautuminen Lahden Ironman-kisaan on sisällä. Se on alkukauden päätavoite. Loppukaudelle on myös suunnitelmia, mutta niiden niiden paljastamisen aika ei ole vielä.

Hajatelmia

Olen kokenut tämän saman ennenkin. Monta vuotta sitten innostuin suunnistuksesta. Edessäni oli ensimmäinen suunnistuskausi. Nilkka muljahti ja nivelsiteet revähtivät kuntorasteilla keväällä. Kun tästä selvisin, hyppäsin uimarannalla matalaan veteen jalat edellä, jolloin sama nivelsidevammasta parantunut jalka revähti yliojennuksessa. Kausi ohi silloinkin.

En ole koskaan kaatunut pyörällä “kunnolla”, vaikka olen ajanut tuhansia kilometrejä. Pyöräilijän vaaratilanteita voivat aiheuttaa toiset osapuolet, tien huono kunto, ajovirheet tai pyörän rikkoontuminen. Tiestön kunto on vuosi vuodelta heikompi ainakin omalla pyöräilyalueellani. Ajattelin, että löysään tulevaisuudessa etujarrua huomattavasti niin, että se ei ota yhtä ärhäkästi kiinni.

Urheilutapaturmat ja -vammat ovat tietenkin #firstworldproblems-tyyppisiä. Monet ihmiset kamppailevat vakavampien sairauksien ja vammojen kanssa ja kaikki eivät pääse liikkumaan lainkaan. Kyse on silti merkittävästä omaan elämäntyyliin, olemiseen ja ajankäyttöön liittyvästä asiasta. Jos harrastat sukan kutomista tai pianon soittamista tai pelaat golfia intohimoisesti, on se iso juttu, jos harrastaminen ei ole vähään aikaan mahdollista.

Tilapäisesti “lyötynä” oli hieno huomata, kuinka eri ihmiset, tuntemattomat auttajat, terveydenhuollon ammattilaiset, lajin harrastajien yhteisö, kaverit, sukulaiset ja perhe pitivät huolta, tsemppasivat ja myötäelivät tilanteessa ja antoivat viisaita kommentteja. Tämän huomaaminen on ehkä isoin juttu koko tässä tapahtumassa.

Jaa sosiaalisen median kanavissaEmail this to someone
email
Share on Facebook
Facebook
0Share on Google+
Google+
0Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin