Kisaraportti: Ironman Tallinn 2018

Kilpailukalenterini tämän vuoden päätapahtuma ja omalla kohdallani ensimmäinen triathlonin täysmatkan kisa järjestettiin Tallinnassa 4.8.2018. Tässä raportti kisasta.

Ennakkoasetelmat

Taustalla minulla oli viisi perusmatkan kisaa ja yksi puolimatka (tänä vuonna Lahdessa). Päätös Tallinnan kisaan osallistumisesta syntyi viime vuoden kesällä.

Kisan alla ilmassa oli monia kysymysmerkkejä.

Ensin pohdittiin Tallinnan edustan sinilevätilannetta. Keskustelua herätti myös lämmin vesi ja tätä kautta mahdollinen märkäpukukielto.

Yhtäkkiä oltiinkin pohtimassa meriveden kylmyyttä ja mahdollista uinnin lyhentämistä tai perumista kokoaan. Näistä keskusteluista moni triathlonisti oppi termin “kumpuaminen“. Meriveden kylmyys kuulosti uskomattomalta, kun samaan aikaan Suomessa kaikki uimavedet olivat todella lämpimiä.

Keskustelut vedestä ja uintiosuuden kohtalosta kävivät tiiviinä Facebookissa suomalaisten kisaan osallistuvien ryhmässä ja ylittipä teema uutiskynnyksen myös Helsingin Sanomissa ja muussa mediassa.

Henkilökohtaisella tasolla epävarmuutta aiheutti kaksi viikkoa ennen kisaa kipeytynyt kantapää, lisäksi viikkoa ennen aktivoitui vanha polvivaiva. Jalkavaivojen takia en juossut kahteen viikkoon ennen kisaa. Kantapään oireilu meni nopeasti ohi, mutta polvi oli kipeä vielä kisan aattona.

Kun vielä juuri ennen kisareissulle lähtöä väänsin pyörän aika-ajotangon kiinnityssysteemeistä jengat ja huomasin, että varaosia ei saa nopeasti mistään, oli ilmassa pientä hermostuneisuutta. Pyörän sain kuntoon yhdistelemällä osia romulaatikosta.

Tallinnaan matkustin autolla torstaina. Kävin hoitamassa rekisteröitymisen jo torstaina ja samalla ostin pari pientä juttua Exposta. Ironman-brändin mukainen eteismatto, boxerit ja patakinnas jäivät kuitenkin ostamatta.

Kisapaikalla pohdinta uintiosuuden järjestelyistä jatkui. Osa kilpailijoista varustautui neopreenilakilla ja sukilla. Raportteja siitä, miltä vesi tuntui ja mitä mittauslukemia oli saatu, tuli eri tahoilta.

Järjestäjät ilmoittivat, että päätös uinnista tehdään kilpailuaamuna kello 5.30. Myös juoksuvarusteet tuli viedä T1:seen, jotta mahdollinen duathlon uinnin peruuntuessa voitaisiin suorittaa.

Perjantaina kävin viemässä pyörän ja varusteet.

kamat

Kisapäivä

Kisapäivänä heräsin kello 3.50. Keittelin puuroa ja kahvia vedenkeittimellä huoneessa. Hotelli oli tehnyt kilpailijoille aamupalaa pakettiin.

Olin päättänyt kävellä Lentosatamaan, osa kilpailijoista näytti ottavan taksin hotellilta. Matkaa oli reilut pari kilometriä.

Kaupungilla kävellessä (ennen viittä aamulla) kaduilla kulki bileistä palaavia juhlijoita, joissakin paikoissa juhlat vielä jatkuivatkin.

Yhytin kävelymatkalla kanadalaisen vanhemman triathlonistin ja juteltiin niitä näitä. Hän oli todella kokenut kilpailija. Kuullessaan minun olevan ensikertalainen, hän kehotti ottamaan matkan maltilla:

On aivan sama koska tulet maaliin, saat saman mitalin ja olet Ironman.

Vaihtoalueella tarkistin, että pyöräilyvarusteet ja juoksuvarusteet olivat tallella ja pyörän renkaissa oli ilmaa.

Puoli kuuden jälkeen kuulutettiin, että veden lämpötila on 15.4. astetta ja kilpailussa uidaan täysi matka 3.8 kilometriä.

Vaikka kanadalainen “kollega” oli sanonut, että kylmää vettä ei kannata mennä kokeilemaan, menin kuitenkin totuttautumaan veteen. Kerran voimakkaan hengityksen salpautumisen kilpailussa kokeneena olen pysyttäytynyt tässä rutiinissa. Vesi oli kylmää, mutta lopulta ihan siedettävää.

Uinti

Sitten alettiinkin ryhmittäytyä rolling startiin. Asettauduin 1.15-1.30 väliin. Tunnelma oli startissa hyväntuulinen, kuten se tapaa olla. Ensikertalaisia oli kisassa paljon ja meitä huomioitiin kuulutuksissa.

Lähdössä muistelin yhden blogikirjoituksen ajatusta, että pitää olla tyytyväinen siihen, että on päässyt lähtöviivalle: on pystynyt harjoittelemaan riittävästi ja on välttänyt vammat.

Uinti lähti hyvin käyntiin, aloitin rauhallisesti. Kymmenen metrin uinnin jälkeen edessäni uinut kilpailija kaarsi irvistellen sivuun ja jäi roikkumaan laiturinpieleen.

Ensimmäiselle poijulle oli lyhyt suora, tilaa tuntui olevan paremmin kuin kotimaisissa pienemmissä kisoissa.

Poijulta käännettäessä en nähnyt seuraavaa poijua ja pyrin vain menemään ryhmän mukana. Ryhmä tuntui ajautuvan alussa vasemmalle, josta korjattiin oikealle.

Koko uinnin alkuosa oli ryhmässä navigoimista, enkä saanut oikeaa seuraavaa poijua omaan näkökenttääni. Facebookin keskusteluissa oli esillä ajatuksia, että poijut olisivat saaneet olla isompia.

Kun oli uitu noin kilometri, sain tilanteen paremmin hallintaan ja näin aina seuraavan poijun.

Tilaa uimiseen oli koko ajan hyvin. Välillä joku pysähtyi kellumaan ja joku ui jopa selkää ja jotkut nousivat suppilaudoille.

Sitten oltiin jo radan loppuosassa ja valmiina nousemaan ylös vedestä.

finisherpix_2437_001418

Oma tuntemus uinnista oli, että suunnistus oli heikkoa ja uinti hakemista. Siksi olin yllättynyt, kuinka hyvältä GPS-käppyrä kuitenkin näytti.

uintireitti

Olin kuitenkin uinut 100 metriä ylimääräistä. Lisäksi epävarmuus suunnasta aiheutti ylimääräistä “tähystämistä” ja sitä kautta vauhdin putoamista.

Uinnista puuttui terävyyttä ja aktiivisuutta. Varmemmalla suunnalla olisi voinut keskittyä paremmin tehokkaaseen etenemiseen.

Pyöräily

Otin vaihdon rauhallisesti. Vaikka keli oli pilvinen, laitoin aurinkovoidetta, olihan pitkä pyöräily edessä.

Aluksi pyöräiltiin kaupunkialueella, oli muutama tiukka käännös ja risteys ennen siirtymistä isommalle tielle kohti maaseutua.

Yleensä pyöräosuudella ohitseni lappaa porukkaa runsaasti, mutta tällä kertaa olin ehkä hieman hitaamman uinnin jälkeen enemmän “omalla” paikallani, eikä ohituksia tullut niin paljoa. Ohittelin itse jonkin verran.

Noudatin suunnitelmaa syömisen ja juomisen suhteen. Ensin omat urheilujuomat ja sitten siirryin järjestäjien tarjoiluihin. Kiinteämmän ravinnon suhteen söin pari omaa patukkaa ja otin järjestäjiltä banaania.

Sain pidettyä keskinopeuden 30.5-30.7 paikkeilla koko matkan, joka on minulle ok kisavauhti. Tsemppasin, kun huomasin nopeuden hiipuvan.

kuva1

Kun matkaa maaliin oli noin 20 kilometriä, alkoi rajuilma. Salamoiden jälkeen alkoi todella rankka sade, joka muutti kaiken harmaaksi. Tie oli autio ja pyrin vain seuraamaan edellä meneviä hahmoja.

Tultiin kaupunkiin ja ajettiin juoksureitin ohi, jossa toiset jo olivat tekemässä juoksusuoritusta.

“Bike catcher” otti vaihdossa pyörän vastaan ja suuntasin varustepussille, joka onneksi odotti järjestäjien roudaamana oikeassa koukussa.

Vaihdoin taas varusteita ihan rauhassa ja ehkä vähän pää pyörällä tulin vaihtoteltasta kadulle aloittaakseni juoksun. Kaiteen takaa minua katsoi silmiin mies, joka sanoi:

Pauli, pieni lenkki olisi vielä edessä. Ihan pieni lenkki vain.

Lähdin juoksemaan, tavoitteena oli juosta kilometrejä noin kuuden minuutin kilometrivauhdilla. Jalat tuntuivat itse asiassa tosi hyviltä.

Juoksussa oli neljä lenkkiä. Vaikka juoksu lähti hyvin käyntiin, ensimmäisen lenkin jälkeen oli selvää, että juoksusta tulee tuskaa.

Radalla oli väsyneen juoksijan inhokkeja, eli tiukkoja käännöksiä, kiveyksiä, tilapäinen silta ja asvaltiin jähmettynyttä epämääräistä betonia. Ihan hiukan mukulakiveä.

Kun juoksin ensimmäisen kierroksella kilpailukeskuksen läpi, vilkaisin loppusuoraa ja tuli niin sanotusti “roska silmään”. Niin kaukaiselta tuntui maaliin pääseminen juuri sillä hetkellä.

Tästä eteenpäin juoksu oli hidasta taistelua kohti seuraavaa juottopistettä. Toompean mäen kävelin suosiolla, kuten teki moni muukin.

Energiasta alkoi olla pulaa, geelin syöminen oksetti ja oli helteistä. Siirryin cokikseen, joka tuntui toimivan hyvin. Toinen tärkeä juttu oli järjestäjien tarjoama jäähile, jota hieroin päähän.

run

Etappi kerrallaan matka eteni. Juottopisteet olivat pikkuetappeja ja kierrosten osalta ajattelin ensin olevani puolessavälissä, kolmen kierroksen jälkeen oli enää yksi kierros ja niin edelleen.

Viimeisellä kierroksella juoksin osan kierroksesta yhdessä toisen suomalaisen kilpailijan kanssa. Vaihdettiin ajatuksia kisan kulusta ja harrastuksesta yleisemmin.

Mahtoiko johtua vuorovaikutuksesta vai mistä, mutta lopussa itse asiassa piristyin. Juoksin Toompean mäen viimeisen kerran ylös, kohensin numerolappua loppusuoraa varten, laitoin lasit otsalle ja lisäsin vauhtia, kuullakseni loppusuoralla maagiset sanat:

Pauli, you are an Ironman!

maaliin

Juoksun aika oli nippa nappa alle viiden tunnin. Edeltävästä maratonista olikin kulunut jo yli viisitoista vuotta. Nyt niitä on yhteensä kasassa kaksitoista.

Juoksu oli yhtä tuskaa, mutta oli todella hienoa juosta, kun yleisö kannusti eri kielillä Suomea ja Paulia.

maalissa

Juoksun jälkeen tankkasin nestettä, kokoilin pikku hiljaa tavaroita ja suuntasin kohti hotellia.

Tiivistettynä ajat vielä:

  • Uinti: 1:26:00
  • Pyöräily: 5:49:26
  • Juoksu: 4:59:58
  • Kokonaisaika: 12:24:51

Olin tyytyväinen kokonaistulokseen, tavoite oli loppuajan suhteen 12-13 tuntia. Uinnissa olisi ollut mahdollisuuksia hieman parempaan. Pyöräily oli tällä kunnolla paras mahdollinen suoritus. Juoksu samoin, olen juossut todella vähän tänä vuonna, vain noin 500 kilometriä jalkavaivoja välttääkseni.

Pohdintaa

Reissu oli rankka, mutta ylivoimaisesti hienoin urheilutapahtuma, johon olen osallistunut.  Kisasta jäi monta hyvää muistoa ja mielikuvaa.

Yksi hieno juttu kisassa oli yhteishenki. Kaikki, jotka hotellissa tai kaupungilla tunnistivat “lajitoverin”, toivottivat “have a good race”.

Suomalaisten osallistujien Facebook-ryhmässä jaettiin myös tärkeää tietoa ja tsempattiin toisia. TriathlonSuomen seurakaverit tsemppasivat matkalla ja maalissa.

Päätin osallistua täysmatkan kisaan viime vuonna kun solisluu murtuneena jouduin jättämään kesän kisat väliin. On ollut hienoa ja helppoa harjoitella noin vuoden ajan kun mielessä on ollut selkeä tavoite.

Olen viimeisen vuoden aikana oppinut lajista paljon. Varusteista, tankkaamisesta, harjoittelusta ja kilpailun nikseistä. Monta eri ihmistä on antanut vinkkejä, joista olen kiitollinen. Uinnin suhteen olen ottanut harjoitustunteja.

Olen myös lukenut muutaman kirjan, seurannut blogeja ja tietenkin, keskustelua Facebookin Triathlonfoorumilla.

Kiitollinen saa olla myös siitä, että olen säästynyt harjoittelua ja kilpailemista estäviltä vammoilta. Erilaisia pienempiä vaivoja toki on, mutta olen kuitenkin pystynyt harjoittelemaan.

Karjaalla on loistavat harjoitteluolosuhteet. Hiljaisempia asvalttiteitä on paljon pyöräilyyn, Tammisaaren uimahallissa saa uida todella rauhassa hyvissä puitteissa. Olen myös tänä vuonna tehnyt yhden kuntosalitreenin viikossa paikallisella erinomaisella kuntosalilla (AlexiaGym).

Niinpä on aika suunnata katseet jo tulevaan kauteen. Mahdollisuuksia ovat hienot puolimatkan kisat Lahdessa, Joroisilla ja Turussa. Tai sitten täysmatka loppukesästä Kalmarissa tai Kööpenhaminassa. Lahdessa on jo ilmoittautuminen sisällä.

Sitä ennen, on hyvä aika liikkua hetki hieman vähemmän tavoitteellisemmin, esimerkiksi maastopyörällä. Mielessä muhii myös jokamiesluokan blogiteksti harjoittelusta ja tavoitteista.

Kuvat: Finisherpix.com ja PF.

Raatojuoksu 2016

Tänään oli Sibbo-Vargarna seuran järjestämä Raatojuoksu, josta on muodostunut monelle suunnistajalle kauden viimeinen kisa. Raatojuoksun perusprinsiipit ovat yhteislähtö ja syksyinen keli. Suunnistajia on tapahtumassa viime vuosina ollut noin tuhat.

Tänä vuonna keliä voisi kyllä luonnehtia pikemminkin talviseksi. Lunta oli maassa muutama sentti ja pakkasta oli auton mittarin mukaan 4 astetta.

Hyvä valinta asuksi suorituksen ajaksi oli semipro- tai pro-tason suunnistajille urheilukerrasto, trikoot ja seurapaita. Enemmän kuntoilupohjalta liikkeellä olleet suunnistajat olivat verhoutuneet tuulipukuun.

Lähtöön oli todella pitkä matka, 3600 m. Eli varsin hyvä lämmittely tuli lähtöön siirtymisestä automaattisesti. Pitkän matkan ja/tai osallistujien velttoilun takia lähtö viivästyi ainakin 10 minuuttia. Lähdön rutiineissa törmäsin suunnistusblogistikollega Jormaan.

Suoritus lähti hyvin käyntiin, eli ykkönen ilmoittautui suoraan, samoin kakkonen ja hieman vaikeampi kolmonen. Kolmoselle mennessäni vastaan tuli erittäin kovakuntoinen Sami. Nelosen jälkeen tultiinkin jo ensimmäisen kerran keskusrastille. Tarjolla oli juomaa ja “pikkupurtavaa”, mutta jätin tarjoilut ensimmäisellä kerralla väliin.

kuva10

Perhoslenkeillä on syytä olla tarkkana. Olinkin lähdössä ysille, kun piti lähteä kuutoselle. Huomasin kuitenkin onneksi ajoissa.

Kuutosella huomasin, että kompassiin oli ilmestynyt kupla. Se ei silti näyttänyt hirveästi kompassin toimintaa haittaavan. Ensimmäinen perhoslenkki meni hyvin.

Seuraavalla lenkillä ilmeni hieman ongelmia, oltiin aika haastavassa maastossa eli kuvassakin esiintyvän ysi-rastin kohdalla. Noin tusina suunnistajaa ihmetteli “kartta levällään”, missä rasti mahtaa olla. Pienen ihmettelyn ja hermostuneen säntäilyn jälkeen rasti löytyi.

Kympille mentiin letkassa, mutta yllättäen rasti ei ollutkaan kaikille sama. Itselleni rasti oli oikea. Jätin väärälle rastille tulleiden ärräpäät taakseni ja jatkoin eteenpäin.

Pienen lumipeitteen saaneille avokallioille muodostui tietenkin polkuja. Niistä oli apua, joskin polkuja oli runsaasti.

Jätin keskusrastin viimeisen kerran. Pitkä väli vei kohti kartanvaihtoa. En muista, että Raatojuoksussa olisi koskaan aikaisemmin ollut kartanvaihtoa. Toinen kartta oli painettu samalle karttalehdelle ensimmäisen kanssa.

Kartanvaihdon jälkeen oltiin aikaisempaa urbaanimmassa ympäristössä. Oli pururataa ja asutusta. Oli myös “penkkaa”, ja ylämäet puristivat suunnistajista viimeisetkin mehut pois.

Loppuvaiheessa jalkapohjat olivat aika kankeina kylmässä lumessa juoksemisesta. Olin varustautunut paksummilla sukilla, en tällä kertaa neopreenisukilla (koska en illalla löytänyt kuin toisen).

Viimeiset rastit olivat helppoja ja lopuksi juostiin vain kuulutuksen suuntaan.

kuva9

kuva6

kuva5

kuva4

kuva2

kuva1

kuva3

Maaliin tullessa oli pientä dramatiikkaa. Eli emitin luennassa ei tullutkaan sitä tavallista “ok:ta”, vaan jouduin “itkumuurille”. Asennoiduin jo henkisesti hylsyyn. Ajattelin, että varmaan sitten jäi kerran leimaamatta keskusrastilla. Kaikki oli pienen selvittelyn jälkeen kuitenkin ok, eli kaikki leimat löytyivät.

Vaihdoin vaatteet ja ostin yhden kisamakkaran. Otin muutaman kuvan viestinnällisiin tarkoituksiin ja lähdin kävelemään autolle.

Koska Raatojuoksu järjestetään aina suurinpiirtein samalla alueella, pieniltä deja-vu tunteilta ei maastossa voinut välttyä. Järjestäjät olivat kuitenkin hakeneet hyvin uusia paikkoja rasteille. Radalla oli tänä vuonna pari tai muutama vaativampaa rastipistettä, muuten oli aika helppoa.

Keli ei haitannut suoritusta. Tuntui ihan lämpimältä, mitä nyt jalkapohjat jäätyivät. Suoritus oli ihan kunnon mukainen, yhtä rastia hieman jouduin etsimään.

Yksi takaiskuista oli se, että Garmin 735 XT pysähtyi oksan tms. iskun vuoksi kesken suorituksen. En yleensä lukitse sykemittarin nappuloita, varmaan tämä rutiini täytyy tästä lähtien uuden kellon kanssa tehdä.

Näin on saatu suunnistuskausi 2016 päätökseen. Kaudesta voi sanoa sen, että kesällä-alkusyksyllä akillesjännevaivojen ja kiireiden vuoksi oli vähän hiljaisempi kausi kilpailemisen suhteen. Jätin myös AM- ja SM-yön väliin, enkä itse asiassa ollut kertaakaan yösuunnistusmielessä metsässä syksyllä.

Kauteen mahtui kuitenkin hyviä suunnistustapahtumia, kuten alkukauden Ankkuri-rastit ja Silja-Rastit. Jukolastakin jäi hyvät fiilikset, vaikka keli oli haastava. Syksyn parhaimmistoa oli Oravatonni, joka on joka vuosi yksi mukavimmista kisoista.

Suunnistuskausi on pitkä. Kelit saattavat aikaisin keväällä olla kylmät, kesällä on hellettä ja kausi loppuu taas kylmiin keleihin.

Ajankohtaista liikunnan saralla on tällä hetkellä kuntosali, uiminen ja hiihtokauden odotteleminen. Jos lumet etelässä sallivat treenaamisen, saatan osallistua Pirkan hiihtoon. Ensi kaudella kisakalenterissa on muutama triathlon-kisa (pääkilpailuna Joroinen). Kalenterissa on tottakai myös hyviä suunnistuskisoja.

Triathlon-kokeilu

Jo pidemmän aikaa, mutta etenkin tänä kesänä, on mielessäni ollut triathlonin kokeileminen. Harrastustaustani perusteella lajin voi ajatella sopivan minulle, kuuluuhan vakioliikkumiseeni pyöräilyä ja juoksua. Uinnin osalta tilanteeni ei ole myöskään toivoton, koska (jo vuosia sitten) kävin kurssin, jossa opin vapaauintitekniikan melko hyvin (kansalaistasolla, en millään erityisellä uimaritasolla).

Taustallani on myös pitkiä kestävyysurheilutapahtumia, kuten muutama Pirkan hiihto, yksi Vasaloppett ja 11 maratonia. Ikää on 45 vuotta, joka tietenkin lyö oman leimansa harrastuksiin.

Ajattelin ensin, että kokeilen lajia ensi vuonna jossakin kilpailussa. Lähiseudulla tarjoutui kuitenkin kokeiluun erittäin hyvä tilaisuus, kun TUL järjesti 27.8. Kisakeskuksessa avoimet mestaruuskisat. Tapahtuma oli erittäin pieni, mutta järjestelyt olivat hyvät ja kaikki kilpailun elementit kohdallaan. Toki kilpailun pienimuotoisuuden vuoksi tapahtuman luonne oli erilainen, eli esimerkiksi minkäänlaista ruuhkaa ei uintiosuudella ollut.

Seuraavassa kuvaus kilpailun kulusta. Kilpailumatka oli siis perusmatka/olympiamatka, jossa uidaan 1500 m, pyöräillään 40 km ja juostaan 10 km.

Lähdön valmistelua

Tulin Kisakeskukseen noin tuntia ennen starttia. Vein pyörän ja muut varusteet vaihtopaikalle. Paikalle alkoi saapua muita kilpailijoita. Puheista ja varusteista päätellen paikalla oli sekä ensikertalaisia että lajia pidempään harrastaneita. Oli (kalliin näköisiä) triathlon-pyöriä ja erilaisia maantiepyöriä.

Omat varusteeni olivat “semihyvät” ensikertalaiselle:

  • maantiepyörä Bianchi ViaNirone ilman aika-ajotankoa
  • Häijäältä alennuksesta tilattu Aqua Sphere Pursuit märkäpuku
  • normijuoksuvarusteet
  • ei triathlonasua
  • Garmin 735 XT suorituksen dokumentointiin ja seurantaan

valmisteluaValmistautumista ja varusteiden sipistelyä. Etualalla oleva IKEA-kassi on minun.

Osallistujat tekivät valmisteluitaan. Kokeneemmat neuvoivat ensikertalaisia. Tunnelma oli hyvä ja leppoisa. Opin uutta, kuten sen, että energiageelit on hyvä teipata pyörään maalarinteipillä.

Uintiosuuden dramatiikkaa

Sitten oli lähdön aika. Kilpailijat kokoontuivat rantaan ja veteen. Vesi oli todella lämmintä, mittauksen mukaan 20 asteista. Tuulta ja aallokkoa oli jonkin verran Rauli-myrskyn vuoksi. Järjestäjät kävivät läpi vielä uintiosuuden järjestelyjä. Lähtö toteutettiin vedestä. Kolmesti vastapäivään kierrettävä rata oli merkitty kolmella poijulla.

Lähdin matkaan melko reippaasti ja pysyin aluksi “ison” porukan mukana. Suunta ensimmäiselle poijulle oli helppo ottaa, koska poijun takana oli iso kallio.

Muutaman kymmenen metrin jälkeen huomasin, että kaikki ei ole kunnossa. Suoritusta haittasi sellainen pikkujuttu, että en saanut hengitettyä. En pystynyt ottamaan tarpeeksi happea. Ensimmäinen ajatus oli se, että se johtuu aallokosta, eli että en osannut hengittää näissä olosuhteissa. Toinen ajatus, että olen kipeä.

Hengittämisen vaikeuden vuoksi en pystynyt uimaan vapaauintia. Uin “koiraa”, kelluin ja haukoin henkeä. Kävin myös selälläni. Kaikki muut kilpailijat uivat ohitseni. Huusin veneessä olevalle tutulle, että en saa hengitettyä. Mietin keskeyttämistä, koska etenemisestä ei tullut mitään. Pää alkoi olla kipeä happivajeesta.

Yhtäkkiä tajusin, että märkäpuku kiristää rintaa. Se oli liimautunut rintaani niin, että ilmeisesti painoi keuhkoja. Riuhdoin sitä irti ja väljemmäksi. Hengitys alkoi välittömästi kulkea paremmin! Pää oli vielä kipeä jonkin aikaa, mutta sekin meni viimeistään pyöräilyosuudella pois.

Uinti alkoi sujua! Saavutin ja ohitin muita uimareita. Pystyin uimaan aallokossa sitä vauhtia, jota harjoituksissakin uin. Pysyin hyvin suunnassa. Aurinko häikäisi hiukan, koska käytin kirkkaita laseja. Nautin uimisesta lämpimässä vedessä auringon paistaessa. Aallot eivät haitanneet, päinvastoin, radan yhdellä sivulla aallot keinuttivat mukavasti ja auttoivat oikeaan suuntaan.

Uintiosuuden aika oli 40 minuuttia, johon olin todella tyytyväinen, kun vaikeudet otetaan huomioon. Hengitysongelmien vuoksi annoin tasoitusta vähintään 5 minuuttia, todennäköisesti hieman enemmän, sillä ongelmat kestivät lähes koko ensimmäisen kierroksen. Olin ennakolta ajatellut, että uintiaikani osuisi jonnekin 30 ja 40 minuutin väliin.

uinti

Ensimmäinen vaihto

Nousin vedestä ja juoksin vaihtopaikalle märkäpukua samalla yläosasta pois kiskoen. Märkäpuku lähti pois hyvin, vaikka en ollut käyttänyt vauvaöljyä tai muuta ihon liukastamiseksi. Vaihdoin pyöräilykengät jalkaan, kypärän päähän, eväät taskuun ja talutin pyörän pyöräilyosuuden lähtöpaikalle.

Tuulinen pyöräilyosuus

Pyöräilyosuuden reitti oli “edestakaisin ajettava”. Ensin ajettiin Kisakeskuksen pääosin suojaista tietä ja sitten avoinaisempaa Tenholan tietä.

Pyöräily kulki hyvin. Tankkasin vettä, söin geelin ja yhden energiapatukan. Yritin ajaa aktiivisesti, muistaen, että “alamäet eivät ole lepoa varten”. Alun suojaisella osuudella tuuli ei haitannut.

Toista oli, kun tultiin avonaisemmille paikoille. Tuuli oli todella kova ja välillä tuntui, että polkemalla ei päässyt lainkaan eteenpäin.

Tenholan tiellä kärki tuli vastaan. Kilpailun kärkipaikkaa pitänyt kilpailija ajoi täysin yksin ja näin tekivät myös toisena ja kolmantena olleet. Itse asiassa mitään “pelotonta” ei pienessä porukassa näyttänyt muodostuneen, vaan kaikki ajoivat melko yksin. Vastaantulijat nostivat peukkua tai kannustivat, joka tuntui mukavalta.

Kääntöpaikalla oli kolme miestä pysäyttäen liikenteen ja varmistaen turvallisen käännöksen.

Toiveena oli, että takaisin mennessä tuuli olisi nyt myötäinen ja antaisi hieman apuja. Näin varmasti olikin, mutta suoraa voimakasta myötätuulta en kyllä kokenut, oli myös vastatuulta.

Pyöräily sujui ihan hyvin loppuun saakka, en erityisesti säästellyt paukkuja juoksuosuutta varten.

Pyöräilyosuuden aika oli 1.30, joka ei ole erityisen hyvä, mutta ihan normisuoritus omalla “pyöräilykunnollani”. Pyöräilyharjoitteluni on käsittänyt lähinnä vain ajelua mukavuusalueella.

pyöräily

Toinen vaihto

Toinen vaihto sujui ilman kommelluksia, pyörä telineeseen ja lenkkarit jalkaan. Kävin myös “vessassa” tässä vaiheessa. Niin kovaa kiirettä minulla ei ollut, että tehnyt “tämän” pyöräilysuorituksen aikana.

Juoksuosuuden tuska

Juoksuosuuden reitti toteutettiin juoksemalla Kisakeskuksen pururata kolmeen kertaan. Reitti on suoraan sanoen todella raskas, eli mäkinen.

Juoksuosuudelle lähdettiin ylämäkeen. Heti tunsin jaloissani, että nyt on tosi kyseessä, eli juoksuosuudesta ei tulisi helppoa. Pyöräily painoi jaloissa, energiat olivat vähissä ja lisäksi mahassa tuntui siltä, että eväät eivät olleet laskeneet.

Hammasta purren puursin eteenpäin. Ei ollut helppoa muillakaan kilpailijoilla. Paitsi sillä kärkipään juoksijalla, joka juoksi alamäkeen ohitseni. Järjestäjät, muut kilpailijat ja huoltajat kannustivat radan varrelta. Kuulin “Hyvä Forma”- huutoja!

En ottanut urheilujuomaa ensimmäisellä “varvauksella”, koska mahassa tuntui vielä oudolta. Toisella viimeiselle kierrokselle lähtiessä sitten otin mukin urheilujuomaa.

Juoksusta ei ole paljon yksityiskohtia kerrottavana, jalat tuntuivat raskailta, energia oli vähissä ja syke korkealla. Mentiin oman kunnon äärirajoilla tai oikeastaan vähän rajojen yli, koska matkanteko oli varsin hidasta. Mitään keskeyttämisen uhkaa ei kuitenkaan ollut ilmassa, eli tiesin pääseväni kyllä maaliin.

Maaliin oli mukava tulla! Juoksuosuuden aika 1.01. Eli ei mikään hyvä aika, mutta raskaalla reitillä olin ihan hyytynyt, eikä askel todellakaan lentänyt.

juoksu

Kokonaisaika oli 3.15. Ainoastaan uintiosuudella olisin pystynyt nipistämään ilman ongelmia hieman ajasta pois, muuten suoritus oli kuntoon nähden paras mahdollinen. Helpommalla juoksuosuudella olisin pystynyt juoksemaan paremman ajan, jyrkkien mäkien nousu ei ollut nyt kovin vauhdikasta. Eli kevyemmällä reitillä olisin voinut päästä lähelle 3 tuntia. Sitä en sitten tiedä, onko niitä kevyempiä reittejä missään triathlon-kilpailuissa.

maalissa

“Hyvävoimaisena maalissa”. 

Loppuseremoniat

Maaliin tullessa voimat palautuivat ihan nopeasti ja fiilis oli hyvä, koska suoritus meni läpi ja oli ihan mukiinmenevä. Hienosti järjestetty kilpailu päättyi vielä palkintojen jakoon.

Kiitos järjestäjille hienosti järjestetystä mukavahenkisestä tapahtumasta! Ensi vuonna uudelleen.

Pohdintaa jatkosta

Oli niin mukava kokemus, että ensi kesänä harrastusta tulee varmasti jatkettua isommissa tapahtumissa. Laji on kiinnostava sen monipuolisuuden ja suorituksen monivaiheisuuden vuoksi. Lisäksi henki harrastajien piirissä tuntuu olevan hyvä.

Perusmatkan noin kolmentunnin suoritus oli raskas, mutta ei ylivoimainen. Puolimatka on minulle ihan mahdollinen (harjoittelua mahdollisuus parantaa), onhan suoritus kestoltaan samaa luokkaa kuin esim. 90 km hiihto. Täysmatkasta ei kannata edes haaveilla.

Uintiretkiä, pyöräilyä ja vähän suunnistusta

Kesäloma on kulunut nopeasti. Aika on kulunut pyöräilyn, juoksemisen, elokuvien katsomisen, grillailun ja lukemisen merkeissä.

Olen lukenut pari melko ammatillista kirjaa, joista kirjoitin esittelyt toiseen blogiini. Lue esittelyt tästä (The Fourth Industrial Revolution, Klaus Schwab) ja tästä (Rise of the Robots, kirjoittaja Martin Ford). Molemmat kirjat olivat mielenkiintoista ja sopivia kesälukemiseksi.

Parisen viikkoa sitten juoksin kesämökillä Varsinais-Suomessa päivittäin ja tavallista kovemmalla alustalla. Seurauksena akillesjänteen kipeytyminen ja juoksutauko. Akillesjänteiden kanssa on aikaisemmin ollut isompaakin vaivaa, mutta pitkään aikaan ei mitään erikoista. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että juoksutauko ja jalan jumppaaminen puree melko hyvin.

Mustikan poimintaa

Kesäperinteitä noudattaen kävin myös mustikassa. Saaliina neljän tunnin poiminnasta oli noin 19 litraa mustikkaa. Paikka ei ollut edes hyvä. Metsissä on mustikkaa todella paljon ja marjoja saisi poimittua todella paljon jos pakastinkapasiteettia olisi enemmän.

mustikat

Pyöräilyä

Juoksutauon vuoksi ja muutenkin pyöräilyä on kertynyt alkukesän aikana noin 1500 kilometriä. Kilsoja on kertynyt hieman enemmän maantiepyörällä kuin maastopyörällä. Maantiepyörälenkeissä on ollut erilaisia variaatioita ja monasti lenkkiin on sisältynyt kahvitauko paikallisessa kahvilassa. Parhaat kahvipaikat tänä kesänä ovat olleet Wi-boxin uusi kahvila Horsbäckissa ja toisaalta Fagervik Cafe Fagervikin kartanon miljöössä.

pyörä2

pyörä1

Yhteen pyörälenkkiin yhdistin pienimuotoisen uintireissun. Pyöräilin yhdelle erämaajärvelle, joita täällä riittää, ja kävin uimassa. Video tästä reissusta on alla. GoPro on muutenkin ollut kesällä käytössä, palaan siihen erillisen postauksen merkeissä tuonnempana.

Lahti-suunnistus 2016

En ole koskaan aikaisemmin osallistunut Lahti-Suunnistukseen. Tänä vuonna tapahtuma sopi aikatauluun ja lisäksi kilpailu järjestettiin Vierumäellä, jossa on hyvä maasto ja muut puitteet. Viime vierailuni suunnistuksen merkeissä Vierumäelle SM-yö-kisoissa päättyi keskeytykseen.

vierumäki

Lähtöön oli matkaa vajaa kaksi kilometriä. Sinne hölkätessäni huomasin, että olin unohtanut rastimääritekotelon reppuun. Rastimääritekotelo on suunnistusväline, joka itselläni on kaikista välineistä useimmiten hukassa tai unohtunut. Pohdin erilaisia vaihtohtoja rastimääritteiden mukanapitämiseen (hakaneulalla paitaan tms.) ja päädyin siihen, että laitan sen kartan muovisuojuksen alle. Se osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi kisan kuluessa. 

Lähdössä tapasin suunnistusblogisti Jorma Karvosen ja juttelimme hieman mm. juuri rastimääritteistä.

Maasto ja rata olivat vaihtelevia. Oli helpompaa suunnistusta ja toisaalta varsin vaativaa. Lähtö oli samoilla paikkeilla kuin SM-yön lähtö ja ykkösvälillä juostiin jopa samaan mäkeen kuin mistä yökisan lähtö tapahtui.

Suoritus lähti käyntiin varsin hyvin, ykkösväli ei ollut helppo, mutta tulin suoraan ykköselle. Kakkoselle tein pienen ylimääräisen lenkin huonon lähtösuunnan vuoksi, mutta löysin rastin hyvin. Kaksi seuraavaa rastia olivat helppoja ja tulin rasteille hyvin. 

Sitten oli vuorossa vaativa pitkä väli, kuvassa 4-5). 

pitka

Toteutus lähti käyntiin aivan erinomaisesti sikäli, eli juoksin jyrkänteiden välistä metsäautotien loppuun avoimelle alueelle. Valitettavasti tästä eteenpäin suoritus muuttui “toivotaan-toivotaan” tyyppiseksi eli juoksin kohti rastia suunnalla, Seppo Väli-Klemelän sanoja lainatakseni ajatuksella, “kyllä se sieltä vastaan tulee”. Ei kyllä ihan heti tullut, eli menin ohi ja jouduin palaamaan. Virhettä tuli ehkä jopa 10 minuuttia ja hyvä kisasuoritus meni siinä.

Hyvä toteutustapa tuohon loppuu olisi ollut esimerkiksi juokseminen tuosta tien päättymisestä suomuodostelmaa pitkin kohti rastia. Hakkuuaukean reunaa seuraten olisi päässyt jo oikeaan rinteeseen.

Tein vielä toisenkin virheen seuraavalla rastilla, kun en hahmottanut uutta karttaan merkkaamatonta hakkuuta, joka oli piirretty mallikarttaan lähtöalueella. Loppu oli sitten yksinkertaisempaa ja vauhdikkaampaa juoksua hienolla kankaalla.

Suoritukseen jäi paljon parantamisen varaa, mutta todella hienoa oli suunnistaa. Vierumäellä on hienot ja vaativat suunnistusmaastot ja ratamestari oli onnistunut hyvin. Syksyllä tahti taas hieman tiivistyy suunnistuksen osalta ja luvassa on hienoja kisoja, vaikka esimerkiksi SM-pitkä jääkin matkan vuoksi väliin tänä vuonna.

Työmatkapyöräilyä ja suunnistusta

Jo ainakin neljänä kesänä juuri ennen kesälomaa olen tehnyt yhden työmatkan Karjaalta Helsinkiin pyörällä. Matkaa kertyy suuntaansa noin 80 km. Suoritus ei ole sinällään erikoinen, vain pitkä pyörälenkki, mutta aikaa siinä vierähtää (ennen työpäivää) jonkin verran. Reitti ilmenee alla olevasta kuvasta.

reitti

Parilla ensimmäisellä kerralla en ajanut iltapäivällä samana päivänä takaisin kotiin, mutta viime kerroilla tämä on muodostunut normiksi. Illalla Karjaalle tullessa hieman jo tuntee pyöräilleensä.

Uutena elementtinä tämän vuoden reissussa ovat GoPro-videot ja niistä tuotetut tunnelmapalat (ks. alla). Ensimmäinen video kuvaa aamuna menomatkaa ja toinen tulomatkaa, jonka tein kaverin kanssa. Kamera oli kypärässä.

Alkukesän aamuna on hienoa ajella kohti aurinkoa. Tältä olisin video välittää tunnelman aika mukavasti. Matkalla sattuu ja tapahtuu: iso hirvi harkitsi Inkoossa Hangontien ylitystä, mutta päätti sitten kääntyä takaisin metsään.

Eteneminen sujuu hienosti Hangontiellä, mutta matkanteko hidastuu, kun saavutaan Kivenlahteen. Tapiolaan mennessä on muistaakseni jokaisena kesänä ollut jonkinlaisia tietöitä matkantekoa haittaamassa. Niin nytkin.

Yleisemmin voisi sanoa, että työmatkapyöräilyä mainitusta suunnasta Helsinkiin ei ole tehty kovin helpoksi. Sen verran matkan varrella on liikennevaloja, huonoa päällystettä ja isoja kanttareita. Helsinkiin saavuttaessa tilanne on hyvä Ruoholahdesta Sanomatalolle, kiitos pyöräkaistan ja etenkin Baanan.

Kaiken kaikkiaan reissu oli taas mukava, harkintaan pitää ehkä ottaa yksi työmatkareissu elokuussa, jos työaikataulut sen sallivat.

pafo

Paluumatka alkamassa, blogisti Baanan alussa Helsingissä.

VIDEO aamun matkasta Karjaalta Helsinkiin:

VIDEO paluumatkasta Karjaalle:

Jyryrastit

Keskikesällä on yleensä suunnistuksen suhteen vähän hiljaisempaa omassa kilpailikalenterissani. Jyryrastit tarjosi kuitenkin eilen mainion mahdollisuuden suunnistukseen. Kisat olivat lähellä (alle tunnin ajomatka) ja maasto oli hyvä (Nuuksio). Kilpailut olivat samassa paikassa kuin AM-yö viime vuonna.

Korkeuserot olivat pienet ja näkyvyys hyvä, metsä oli hivenen kostea sateen jäljiltä. Suunnistus sujui ihan hyvin, paitsi tein yhden virheen pitkällä välillä, kun juoksin ohi rastin ja jouduin palaamaan.

Kisan jälkeen oli hienoa käydä Nuuksio-hotellin rantasaunassa ja uimassa.

Kisoja on lähiviikkoina vähänlaisesti. Lahti-Suunnistuksessa en ole koskaan ollut. Pitää harkita, jos ne sopisivat tänä vuonna kalenteriin. Muuten kesä jatkuu pyöräilyn ja juoksemisen merkeissä. Erilaisia liikuntaan liittyviä videoideoita on myös takataskussa jonkin verran.